Kaatuminen.

Aloittaja Fasu, 06.03.12 - klo:20:30

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jukka_R

Lainaus käyttäjältä: timppa - 08.03.12 - klo:23:55
Juurikaan muuta siinä ei ole sitten ehtinyt ajattelemaan. Pitkän asfaltilla liukumisen aikana ehtii toki miettiä kaikenlaista (lähinnä; mitähän tämäkin taas tulee maksamaan...)

Pari tuollaista äkkinäistä tilannettani esimerkiksi.

1. Hirvi eteen pensaikosta. Vuonna 2002 ajeltiin kaverin kanssa Savonlinnasta Motoparkkiin treenailemaan. Kaveri ajoi edellä, minä perässä, välimatkaa n. 20 m, ajonopeus n. 100-110 km/h todellista nopeutta, 100 km/h-alue. Siitä välistä sitten mahtui hirvi menemään. Itse en ehtinyt tehdä mitään muuta kuin vetämään jarrut pohjaan ja lysähtämään tankin päälle ja oli varma, että nyt kolisee. Insinöörit voivat laskea kuinka paljon siinä oli marginaalia kun oletetaan hirven olevan reilut 3 metriä pitkän ja vauhtinsa olevan n. puolet siitä mitä moottoripyörien.

2. Kuski kaatuu eteen. Kesällä 2010 tuttuni kaatui Alastarolla kisassa suoraan eteeni (n. 10-15 metriä väliä). En ehtinyt edes kaasua hölläämään kun täräytin yli. Siinä vaiheessa kun osui ja pyöräni lähti pieneen lentoon, ehdin ajattelemaan kuolikohan se nyt. Ei kuollut, mutta vakavasti vammautui (aivoverenvuoto, murtunut lapa jne).

Ihmisen reaktioaika on parhaassakin tapauksessa n. 0,5 sek, käytännössä ennen kuin mitään ehtii tehdä, kuluu katuliikenteessä aikaa 1-2 sekuntia kuskista ja olosuhteista riippuen. Siinä ajassa mennään aika pitkän matkaa eteenpäin.

Radalla pyörää voi avittaa pystyyn polvella JOS pyörän renkaat ovat vielä asfalttia vasten eikä pyörä ole kokonaan kyljellään (itselleni on käynyt tuollainen ihmepelastuminen kerran Alastarolla ja pyörä meni siten, että asfaltin ja tankin välissä ei ollut muuta kuin polvi). Omassa tapauksessani pyörää ei nostettu mihinkään, se vain nousi itsekseen. Sellaisessa tilanteessa voi teoriassa pyörää avittaa ylöspäin ja ehkä Rossi siihen kykenee, meistä tähän keskusteluun osallistuneista tuskin kukaan ja jos kykenee, niin mielelläni tulisin moisen tempun dokumentoimaan vaikka suurnopeuskameralla. Siihen asti pidän noita hevosmiesten juttuina.
Sähköpostina toimii jukka.relander(ät)pp.inet.fi

app

09.03.12 - klo:13:42 #16 Viimeisin muokkaus: 09.03.12 - klo:13:44 käyttäjältä app
Kemoran kolmosmutkan keskikohdassa, kallistuksen ollessa maksimissa, viime kerralla, lähti takapyörä yhtäkkiä irti. Se oli luistossa hetken aikaa, mutta mopon asento pysyi tasan samana, enkä ehtinyt tekemään mitään. Polvi oli koko ajan maassa, mutta eihän sillä lippaa olisi pystynyt siinä kohtaa estämään, jos olis osannutkaan. Luisto loppui, eikä lähtenyt edes sladiin. Se todellakin oli enemän miellyttävä kokemus, kuin ikävä. Rengas oli Supercorsa SC 2, ja luistonesto oli "race"-asennossa (toiseksi kirein neljästä)
Itselle mieleen jäi tästä vahvistava kokemus muiden kirjoittamista kommenteista, että paras tapa mopon lähtiessä hanskasta on nimenomaan hyväksyä matkustajan asema, eikä tehdä mitään.

Alastasron kolmosmutkassa meni pahemmin sama tilanne, samalla renkaalla ja samalla asetuksella, eli yhtäkkiä perä sladiin, mopo aivan kallelleen, jalat irtosi tapeilta, mutta sarvista jäin roikkumaan. Odotin vaan että koska se potku tulee persiisiin, ja heittää, mutta se vaan nousi pystyyn 100% itsestään, kun minä olin siinä jossain tankin päällä rähmälläni. Siitä sitten sisäkurvin puolelle matka jatkui hiekalle, jossa sain vihdoin itseni ajoasentoon, ja onnistuin pysymään pystyssä.

Edit: Virheitä tulee todella paljon kun tyttö kaatoi kokislasinsa tähän näppäimistölle, enkä ole vielä saanut avatuksi ja putsatuksi.
Näistä molemista ainakin oppi sen, että maksimikallistusta lähellä oltaessa, ei hitu-ukko (tai -akka) ehdi peliin mukaan, vaan se on menoo sit. Luistonestonkin nimi suomeksi käänettynäkin on viheellinen; se ei ole -esto, vaan kontrolli, eli aina perästä käsin tulee mukaan, kun abs-rinkulat kertovat pyörien pyörivän eri nopeudella, tai monentin jyrkästä pienenemisestä.
Luistonestoon ei todellakaan ole luottaminen siinä apexin kohdilla, vaan vasta kun on mopoa saanut jo hiukan pystyyn, jolloin luiston alku on rauhallisempi, kun se lähtee kaasulla irti pystymmässä kulmassa. Siinä se on hyvä, ja varmankin  pelastaa monelta high-sideriltä.

Olen erittäin skeptinen sen suhteen, että näillä meidän luistonestoillamme todella saataisiin suorittamiseen kehitystä juurikaan, kun niitä muuttuvia tekijäitä on aivan liikaa: Renkaan sen hetken kunto, asfaltin lämpötila, karheus.. Kuskin kaasun käyttö siinä pisteesä hetkelisesti , kuski asento mopon päällä...

Viime kesänä pohjani Ahvenistola ja Alastarossa ajoin ilman absia ja luistonestoa (rikki), ja vakuutuin taas siitä enemmän, että kun ajaa omaa enkkaansa takaa, paras luistonesto on laittaa uuden karhea rengas alle, ja jos siinä kohtaa on valita, mieluiten pehmein niistä.

Fasu

09.03.12 - klo:14:21 #17 Viimeisin muokkaus: 09.03.12 - klo:14:27 käyttäjältä Fasu1000
Yritin jotenkin valaista kaatumisen filosofiaa enkä yllyttänyt ketään kadulla huvikseen kaatuileen. Ideana, ettei kaikki kaatuilut tapahdu niin nopeasti,ettei ehdi edes aloittaa minkään elukan nimen lausumista. Osa on ennakoitavissa ja joitakin torjunta toimenpiteitä tehtävissä vahingon minimoimiseksi kun tilanne on päällä. Toivotonta se on kirjallisena
esitää kaverille,joka ei ole vielä koskaan kaatunut. Tuossa yllä tuli kuitenkin yksi hyvä pointti ja lisääkin saa laittaa mainitusta, kädet ristiin rinnan päälle. Vaan kun ei nuo mene
perille muuten kuin kokemuksen kautta. Ei siinä ole aikaa muistella, mitä kouluttaja kehotti tekemään, jos ei sitä ole joutunut kokemaan. Lyhyessä ajassa tulee tapahtumaketju
jossa reagoidaan jonkun muun kuin ajattelun kautta. Olkoot vaikka perstuntuma tai joku aivolisäke tms. Tiukoissa paikoissa joissa pitäisi pystyä väisteleenkin jotakin
kaatuilu on varmasti se vihonviimeinen tavoite kun ohjaaminen loppuu siihen. Nostelen mielellään kissoja pöydälle syystä,että niihin tulisi tolkkuja vastauksia ja foorumilla
vierailijat saisivat järkevää ajattelemisen aihetta omaan ajotyyliin. Täytyy muistaa lukijoita,joiden taitotaso menee laidasta laitaan ja jättää keskinäinen kädenvääntö vähemmälle.

Olin tuossa alussa lainailemassa timppaa,mutta tekstiä oli ehtinyt tulla jo väliin.
VV

murmela

Lainaus käyttäjältä: Fasu1000 - 09.03.12 - klo:14:21
Toivotonta se on kirjallisena esitää kaverille,joka ei ole vielä koskaan kaatunut. Tuossa yllä tuli kuitenkin yksi hyvä pointti ja lisääkin saa laittaa mainitusta, kädet ristiin rinnan päälle. Vaan kun ei nuo mene perille muuten kuin kokemuksen kautta. Ei siinä ole aikaa muistella, mitä kouluttaja kehotti tekemään, jos ei sitä ole joutunut kokemaan. Lyhyessä ajassa tulee tapahtumaketju jossa reagoidaan jonkun muun kuin ajattelun kautta. Olkoot vaikka perstuntuma tai joku aivolisäke tms. Tiukoissa paikoissa joissa pitäisi pystyä väisteleenkin jotakin kaatuilu on varmasti se vihonviimeinen tavoite kun ohjaaminen loppuu siihen. Nostelen mielellään kissoja pöydälle syystä,että niihin tulisi tolkkuja vastauksia ja foorumilla vierailijat saisivat järkevää ajattelemisen aihetta omaan ajotyyliin.

Itsesuggestio on yks etukäteistyökalu noihin tilanteisiin. Eli miettii etukäteen kaikennäkösii mahollisii tapahtumaketjuja, ja luo itselleen toimintamalleja, joista sitten voi etsiä pahimman sattuessa pelastusta paniikkitilanteissa.
Jarrut paskana, paha hidastaa.

app

09.03.12 - klo:17:30 #19 Viimeisin muokkaus: 09.03.12 - klo:21:38 käyttäjältä JTK
Lainaus käyttäjältä: murmela - 09.03.12 - klo:16:51

Itsesuggestio on yks etukäteistyökalu noihin tilanteisiin. Eli miettii etukäteen kaikennäkösii mahollisii tapahtumaketjuja, ja luo itselleen toimintamalleja, joista sitten voi etsiä pahimman sattuessa pelastusta paniikkitilanteissa.

Hyvä pointti. Pätee moneen muuhunkin asiaan tässä eläväisten olentojen maailmassa.

Fasu

09.03.12 - klo:17:47 #20 Viimeisin muokkaus: 09.03.12 - klo:21:38 käyttäjältä JTK
Lainaus käyttäjältä: app - 09.03.12 - klo:17:30
Lainaus käyttäjältä: murmela - 09.03.12 - klo:16:51

Itsesuggestio on yks etukäteistyökalu noihin tilanteisiin. Eli miettii etukäteen kaikennäkösii mahollisii tapahtumaketjuja, ja luo itselleen toimintamalleja, joista sitten voi etsiä pahimman sattuessa pelastusta paniikkitilanteissa.

Hyvä pointti. Pätee moneen muuhunkin asiaan tässä eläväisten olentojen maailmassa.

murmelalta tulla pamahti justiinsa oikea pointti. peukku_1
VV

Nitrous

Omalla kohdalla ei kyllä mikään suggestio olisi auttanut. Ekalla ja kolmannella kaadolla eka asia mihin kaatuessa tietoisesti reagoi, oli asvalttia vasten liukuvan metallin ääni. Tokalla kertaa eka havainto siitä, että jotain on pielessä, oli se kun katseli etuvaloa suoraan ylhäältä päin käsinseisonnassa. Jos ihan oikeasti kaatuu niin, että sitä ehtii ajatella, olisi tilannne ollut hyvin todennäköisesti vielä pelastettavissa.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

mako

 olin käynyt radalla nakupyörällä joku 5 kertaa .oli jo syksy kun ostin kilvettömän ,taisin olla toista kertaa sen kanssa radalla kun kaadoin hitaassa vasurissa kylmän loppuunajetun etusen takia, koska en omistanut lämppäreitä enkä ollut ymmärtänyt niiden merkitystä . etunen vain kaatui alta kantatessa ja liuin kädet kahvoilla ihmetellen että mitä nyt tapahtuu sitten tuli mieleen ,että on sanottu ,että pitää irrottaa ote pyörästä koska pyörä vie mukanaan .no seuraavalla kerralla mulla oli uusi etunen ja takalämppäri ,koska unohdin etupukin kotiin. kolmannella setillä yritin taas lämmittää etusta reippaalla jarrulla ihan pystyssä lemminkäiseen tullessa. no lukkoon se lipsahti ja taas liuttiin ja nyt myös lähdin pyörimään no onneksi pyörä meni jo edellä ,siellä upottavassa hiekassa pyörää pystyyn vääntäessä melkein tippa linssissä mietin et onko tää tätä aina ,et ei tää taida sittenkään olla mun juttu  .no siitä tuli opittuu ainakin toi lämppärien merkitys

jarska

22.06.12 - klo:18:57 #23 Viimeisin muokkaus: 22.06.12 - klo:19:00 käyttäjältä jarska
Jahas, muut taitaa olla vielä nauttimassa radalla, mut mä olen jo kotona, sattuneesta syystä.;D
Tässä vaiheessa jo kiitokset järjestäjille ja muulle jengille, pikku lipasta huolimatta tosi hyvä fiilis ja vauhtiakin rupes löytyyn mukavasti.
Raaserille isot kiitokset todella mukavasta ja hyödyllisestä koulutuspaketista, joka jäi vähän kesken, seuraavalla kerralla sitten.
Kiitos myös ohjaustangon modauksesta, nyt voin sanoo jotta mullon Raaserin tuunaamat cliparit.:D
Auttoi muutes tosi paljon kun sai tankoa leveemmälle, ajoasento tuntui rennommalle ja ikäänkuin aukesi enemmän.
Tattis myös Wehnälle, jälleen kerran oli uutta rengasta alla kun aamulla tuli radalle.shakehands_1

Juu, pyörä tuntui kaikenkaikkiaan todella hyvälle ja lipasta vähän...
ajelin Yamaha-kaverin(en muista nikkiä) perässä vajaan kierroksen...
tulin meinaan perään jossain vaiheessa ja kattelin rauhassa takana ohituspaikkaa...
mulla on tyylinä hakea mahdollisimman turvallinen paikka ohittaa, kun en osaa vielä tota hommaa...
kurvailtiin peräkkäin ja tarkkailin jarrupaikkoja+edellä ajavan linjoja varovasti kärkkyen...
tultiin karuselliin kaartaen vasemmalle, mä edelleen perässä ja meinasin pysyäkkin siinä kahvilanmutkaan saakka ja siinä vasta suoralla avata ja yrittää ohi.
Ei onnistunut ja tein karkean virheen kun noustiin mäkeä ylös kaartaen oikeelle...
olin mielestäni varma et meillä ei niin hirveesti ollut eroa kierrosajoissa ja siksi pysyin liian rohkeesti kannassa kiinni, ohituspaikkaa hakien.
Mäkeä ylös oikeelle noustessa käänsin kohti apeksia, pyörä vielä sopivasti kallellaan ja totutusti aloin avaamaan kohti seuraavaa mutkaa vasemmalle.

Tuossa tuli mulla paha moka, meillä oli aika samanlainen ajolinja, enkä tajunnut yhtään edellä ajavan jarruttavan niin aikaisin ennen kaarretta.
Juuri kun olin saanut avattua jo aika reilusti ja pyörän melkeen pystyyn, tulikin perä vastaan ja kovaa.
En ehtinyt vaihtaa ajolinjaa ja jarrutin lujasti, etten olis mennyt persiiseen pahki, liian kovaa sillä eiköhän lähtenyt etunen alta ja mopo liukui soralle.

Noh, vasen puoli moposta säilyi koskemattomana, oikeelle otti osumaa, mut kaatumatapit ja muut suojahärpäkkeet pelasti todella hyvin kaikki vitaalit osat.
Ei tässä mitään, ratamopo tuosta olikin tulossa ja ajattelin tilata nyt ne kiinan katteet, poistaa ehkä kilvistä ja kun on muuten jo rakennettu, niin ei tuossa iso homma ole.

Oikeesta kädestä lähti pala nahkaa, persposkessa mustelma ja oikeessa ulkoreidessä vesimelonin kokoinen patti, muuten mies kunnossa.
Puku ja kinttaat menee uusiksi, mut potta ei ottanut osumaa.

Kiitos Jukalle ambulanssi buukkauksesta, kävin siellä tsekkauttaan tuliko murtumia tai repeymiä kun rupes palleja myöten särkeen niin pirusti hetken päästä.
Ja kiitos myös Aapolakselle...en tiennyt että meillä on niin läheinen suhde...hän nimittäin laittoi hanskat käteen, tiputti mun housut kinttuihin ja kävi palleihin käsiksi...puristeli hetken...tai 10min...en tiedä kun olin kenties shokissa...väänteli jalkaa/lonkkaa ja jutteli mukavia.:D
Voi olla että johtui siitä, kun hän on lääkäri, en tiennytkään.
Noh, selvittiin hessu-hopo laastarilla, hyvä näin.

Mitä tästä opin...no ainakin sen etten koskaan roiku liian lähellä edellä ajavaa, en edes silloin kun ajetaan lähes samoja vauhteja.
Pitää valita toinen ajolinja tai pitää kunnon väli, jotain tällasta ja neuvoja saa tähän kohtaan antaa.

Mopo rakennellaan takas kuntoon ja eipähän tarvii enää varoa jokaista naarmua.
Tosi kiva harrastus ja tulee jatkumaan niin kauan kuin ukko pysyy kasassa, pyöriä on helpompi entrata.

pienisopoapina

No voi perkule. Onneksi ei käyny pahemmin.
Paranemisia. Kaajuikko nää kivekset eellä, vai miks ne oli niistä huolissaan?
www.pienisopoapina.com
ycc 530 scc 530

jarska

Lainaus käyttäjältä: pienisopoapina - 22.06.12 - klo:19:24
Kaajuikko nää kivekset eellä, vai miks ne oli niistä huolissaan?

En minä tiedä, jos ne pullotti kutsuvasti ajopuvun läpi.:D
No kun koko lonkka osastoa jomotti, kivekset mukaanlukien ja kerroin kun kysyttiin, niin varmaan tsekkasivat ettei ole murtumia, repeymiä tai jotain...en mä tiedä näistä anatomia jutuista.beer_2


mako

tsemiä jarskalle ,ei muuta ku pussukoille kotihoitoo ja mahdollisimman nopeesti takas pyörän selkään

pienisopoapina

Vodka jäillä tuhoaa munuaiset, Rommi jäillä tuhoaa maksan, Viski jäillä tuhoaa sydämmen, Gin jäillä tuhoaa aivot, Coca cola jäillä tuhoaa hampaat.
Se saakelin JÄÄ on vaarallista. Jos joku ehdottaa jääpussia munille, niin älä usko.

Hauskaa juhannusta.
www.pienisopoapina.com
ycc 530 scc 530

JiiPee66

Tsemppiä Jarskalle!
Onneksi ei käynyt hullummin...taisit vaan oikeesti haluta kotiin vaimon luo Jussiksi.
Anyway, kiitoksia vain mukavasta seurasta...mää koitan teluta täällä vielä pari päivää.

Teemu Tanila

Kaadot harmittaa aina, tsemiä jarska! Kassien puristelu varmaan lohdutti sentään hieman. Täytyykin laittaa tuo vinkki korvan taakse, siis että valittelee kovia kipuja vehkeissä jos sattuu kaato tulemaan. Ainakin jos on naispuolinen henkilö siinä lanssissa operoimassa.

Powered by EzPortal