Ajoasennot

Aloittaja Juha_K, 10.03.12 - klo:12:33

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

paaton

En usko, että minulle on tuosta patista mitään hyötyä, koska en mene sinne eteen milloinkaan. Oikeastaan hirvittää, että milloin hitaissi mutkissa lähtee pito etuselta tuon takapainoisen ajoasennot takia.

app

Tulikin vielä mieleen tästä jarrutekniikka-aiheesta: Ensimmäisiä muutoksia mitä tekisin katupyörään, jos huomaisin touhun kääntyvän enempi radan puolelle, olisi pitävää materiaalia perseen alle penkkiin. Se keinonahka, joka yleensä vakiona, on tosi liukas, ja pito ahterilta pois --> kaikki paino käsille. Varmastikkin huomaamatta mullakin iso osa painosta jarruissa perseen päällä, ja poistaa huomattavasti kuormaa käsiltä.
Solukumia, tai vaikka vaan säämiskä päälle, niin kyllä auttaa.

ja vielä tuosta jalkojen käytöstä; en väitä, etteikö oikeasti onnistu jalkojenkin apuna käyttö tehokkaasti, ja sitä tulee jokaisen tehtyä varmasti sekä jarruissa, että avauksissa. Kun jouduin lopettamaan juoksuharrastuksen viime vuoden keväällä, hämmästyin, kun pohkeissa oli rasituskipua ekojen ratapäivien jäljiltä. Silloin kun vilä juoksin, ei jaloissa tuntunut koskaan mitää ratapäivillä, tai niiden jälkeen, koska tein maksimaalisesti niillä treeniä, ja kerta viikkoon kovat voimakestävyyspumppaukset myös.

app

Lainaus käyttäjältä: paaton - 01.08.13 - klo:11:30
En usko, että minulle on tuosta patista mitään hyötyä, koska en mene sinne eteen milloinkaan. Oikeastaan hirvittää, että milloin hitaissi mutkissa lähtee pito etuselta tuon takapainoisen ajoasennot takia.

Mä en pysty arvioimaan, mutta siinä kuvassa makaat hyvin matalana kahvilanmutkassa, ja asennon puolesta vois olettaa, että aika hyvin balanssissa. Luulen että useimmilla meistä vähemmän kokeneista ongelma se, että ei osata hakea mutkissa tassapainoa etu- ja takapään välillä. Mäkin vasta tänä kesänä ensimmäistä kertaa hokasin, että kun liukkaalla kuluneella kumilla jätin asennon pystympään hitaissa mutkissa, ja painoa enemmä takaselle, sain avauspitoa enemmän. Ennen makasin koko mutkan aina niin matalana kun pystyin.

paaton

Lainaus käyttäjältä: app - 01.08.13 - klo:11:39

Juu, olen kyllä alkanut siirtämään tarkoituksella painoa taakse avauksissa. Tässäkin kohtaa taidan olla jo kaasulla. Onkohan tämä nyt viimeisestä vasurista vai paluusuoran päästä?

Viimeisessä vasurissa tiputan ainakin painon kokonaan perseelle, että saan maksimi pidon takaselle.

http://www.flickr.com/photos/holtsu/9411123160/in/faves-janipesonen/lightbox/

pienisopoapina

www.pienisopoapina.com
ycc 530 scc 530

app

paaton

:)
Vai vielä näyttää nopealta. Jos vielä saisi tuon näkymään kierrosajoissakin :)

app

Kun tuli aihe puheeks, tämä mua kiinnostaa: Kun tulette apeksin ohi, siirrättekö asentoa taakse avauksessa laittamalla painon tapeille, ja siirtämällä persettä taakse päin? Mulla ei käsitystä onko käytännössä mahdollista. Vai teettekö homman nimenomaan niin, että nostatte yläkroppaa pystympään.

Jotenkin hirvittää ajatus, mopon ollessa vielä lähes maksimikalistuksessa, liuuttaa kroppaa penkissä taakse.

paaton

Minä kevennän vain painoa tapeilta ja pudotan sen perseelle. Ei mitään hajua teenkö oikein, mutta ei ainakaan lipsu.
Istun jo valmiiksi takana

paaton

voi muuten olla, että asento muuttuu pystymmäksi samalla kun tiputan painon kankulle.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: app - 01.08.13 - klo:13:13
Kun tuli aihe puheeks, tämä mua kiinnostaa: Kun tulette apeksin ohi, siirrättekö asentoa taakse avauksessa laittamalla painon tapeille, ja siirtämällä persettä taakse päin? Mulla ei käsitystä onko käytännössä mahdollista. Vai teettekö homman nimenomaan niin, että nostatte yläkroppaa pystympään.

Jotenkin hirvittää ajatus, mopon ollessa vielä lähes maksimikalistuksessa, liuuttaa kroppaa penkissä taakse.

Ainakaan meikäläisen fysiikalla ja koordinaatiokyvyllä on ihan turha yrittää tollasia akrobaattitemppuja. On jo riittävästi tekemistä siinäkin, että yrittää olla suurinpiirtein oikealla puolella mopoa mutkissa. Tästä johtuen pyrinkin liikkumaan mahdollisimman vähän ja vain silloin kun mopo on suhteellisen pystyssä.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

nopea57

Hyvää keskustelua ja monenlaisella tyylillä mennään. Viittaanpa taas aiempaan kuvaan Korpiahon pyörästä ja näkyy siellä taustalla toinenkin. Siis tankkipatit. Jos tollasen järkkää, niin varmaankin on tarkoitus nojata siihen jarrussa. Vaikka penkissä olisikin hyvä pito, mutta tankin ja haarojen välissä on tyhjää tilaa, niin aika paljon tulee käsille painoa. Tuossa kuvan penkissä on vielä takapatti, joten aikalailla vakioitu on persuksen paikka niin kiihdytyksessä kuin jarrussakin. Kuvan pyörien kuskeilla oli tyylinä nousta hyvinkin pystyyn kovempiin jarruihin, jolloin selkä menee hiukan kaarelle taaksepäin ja pattia vasten 'ponnistaminen' onnistuu helpommin. Näin spekuloin. Ai hitto kun tulee suurena tuo vanha kuva kun poimin sen tähän?

paaton

Mietinkin jo kirjoittaessani, että etu/takapattien avulla voisi asteittain muuttaa voimaa pois käsiltä.

Mulla on vaan aika koominen este etupatille. Samalla mopolla ajaa 15cm lyhempi puoliso :)

app

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 01.08.13 - klo:13:36
Lainaus käyttäjältä: app - 01.08.13 - klo:13:13
Kun tuli aihe puheeks, tämä mua kiinnostaa: Kun tulette apeksin ohi, siirrättekö asentoa taakse avauksessa laittamalla painon tapeille, ja siirtämällä persettä taakse päin? Mulla ei käsitystä onko käytännössä mahdollista. Vai teettekö homman nimenomaan niin, että nostatte yläkroppaa pystympään.

Jotenkin hirvittää ajatus, mopon ollessa vielä lähes maksimikalistuksessa, liuuttaa kroppaa penkissä taakse.

Ainakaan meikäläisen fysiikalla ja koordinaatiokyvyllä on ihan turha yrittää tollasia akrobaattitemppuja. On jo riittävästi tekemistä siinäkin, että yrittää olla suurinpiirtein oikealla puolella mopoa mutkissa. Tästä johtuen pyrinkin liikkumaan mahdollisimman vähän ja vain silloin kun mopo on suhteellisen pystyssä.

Nyt saatiin jo kahdelta vastaus. Hyvä. Löytyykö porukasta ketään, joka siirtää painoa avaukseen tullessa persettä siirtämällä?

Powered by EzPortal