Vakuutukset

Aloittaja Hukkapätkä, 21.03.12 - klo:22:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

MyRa

Kyselin liikennevakuutusta Säästöpankista niin heillä vuosimaksu n.2k€. 1.5.2016 alkaen vakuutusmaksut ovat painotettu kesälle.
Mutta heillä liikennevakuutuksen minimilaskutus on 5€ ja vakuutuksen pystyy irtisanomaan nettipalvelussa. Eli eipä noille ratapäiville paljoa hintaa tule jos ottaa aina erikseen tarpeeseen liikennevakuutuksen.
Ainut vaiva on, että joutuu aina soittamalla ottamaan vakuutuksen.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: santerik - 21.04.16 - klo:09:09
Kuramopopuolellahan ovat rekisteröineet punakilpisiä pyöriä. Ilmeisesti tarvitsee vaatimuksenmukaisuustodistuksen, katkeamattoman omistushistorian ja jonkun tullin lapun. Sitten mopo katsastuskuntoon ja verot maksuun.

Tämä toki vaatii sen, että pyörä on palautettavissa järkevällä vaivalla katsastuskelpoiseksi. Useammassa vanhassa kilpurissa taitaa olla sähköt sen verran karsitut, että vaadittaisiin vähintään luovuutta jotta homma toimisi mutta harrastekäyttöön tehdyissä pyörissä voisi osassa olla toivoa.

En siis tiedä onko tämä mahdollista kilvettömille ratapyörille. Paljon mahdollista, että tässä tulee muitakin ongelmia kuin sähkötyöt, en ole asiaa selvitellyt. Kurapuolelta pari ekaa google-esimerkkiä:
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/viewtopic.php?f=5&t=30860
http://www.teamvirkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=7&t=199
http://www.offroadpro.fi/keskustelu/punakilpi-valkokilpiseksi-1

Eihän noi valojen sähköt kummosia vaadi. Ite funtsin, että vetää valoille omat sähköt suoraan akulta katkasijan taakse. Isoin ongelma tulee ehken siinä jos kittisähköissä vilkkukatkasijan takana on esim. pit limiter tai jotain muuta toiminnallisuutta. Mut äkkiäkös sinne toisen vilkkukatkasijan katsastusta varten laittaa.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

raukkis

samaa paskaa kuin citroen jumper kevyt k-a vs pakettiauto. Toinen on ihan saa****an paljon vaarallisempi ja vaatii rajoittimen vaikka ainut ero on tyyppikilvessä. Ratamopolla sattuva pipi on pienempi kun on valkokilpinen. jepjep. Toivottavasti tuo mahdollisuus ottaa vain käyttöpäiville säilyy mahdollisena ettei tapa ennestään pientä harrastajajoukkoa.

wbaum

Pitää oma soittokierros tehdä, mutta jos joku on saanut järkevän mallin aikaiseksi millä onnistuu liipaista perjantaina vakuutus la-su välille ja mielummin netin kautta irtisanominen niin olis bueno. Siitä kyl ei tuu yhtää mitää jos vaaditaan kirjallinen irtisanominen. Tai tietty jos sen lähettäis torstaina kirjeenä että poikki sunnuntailta ja perjantaina vasta ottais vakuutuksen...

qazwsx

Vanhassa kilvettömässä ZX10.ssä  vakuutus nyt 604/vuosi. Uudempaan kilvettömään kyselin vakuutusta niin sama yhtiö Fennia pyysi yli 4000/vuosi. Ei tullut kauppoja.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 20.04.16 - klo:18:05
Pop: Hinnat alkaen 1800€/vuosi, tämän kuun loppuun jokainen kuukausi saman hintainen, ensi kuussa alkavissa vakuutuksissa vuodenaikahinnoittelu, elibpersraiskaus lisääntyy.
Turva: 1000 gixxer 2001€/vuosi jokainen kuukausi samaan hintaan.
Lähitapiola: Ei osannu laskee hintaa puhelimessa.
Oppohjola: Ei edes hinta-arviota ilman runkonumeroa

Jatkan selvittelyä. Taidan ottaa vakuutuksen aina ratapäiville ja irtisanoa heti perään.
Lähitapiola 2000€/vuosi, jokainen kuukausi saman hintainen, minimiveloitus 100€.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

MikkoS

No eikai tässä vielä tarvi suteja santaan panna. 
Op-pohjolassa 08 r6 1157e/vuosi. Tuossa taitaa olla keskittäjän alennus mukana, en oo ihan satavarma.
Viime vuonna sanoivat vakuutuksen olevan vuodenaikahinnoiteltu, mutta laskut oli kaikki tasahintaisia ettei se sit tainnu käytännössä olla. Ajokauden loputtua panin poikki vapaamuotoisella viestillä OP:n nettipalvelun kautta.

Taidan kuitenkin alkaa vakuuttamaan pyörää ratapäivä/vkl kerrallaan. Tarvittaessa välillä yhtiötä vaihtaen.

Sippe

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 21.04.16 - klo:16:27Pop: Hinnat alkaen 1800€/vuosi, tämän kuun loppuun jokainen kuukausi saman hintainen, ensi kuussa alkavissa vakuutuksissa vuodenaikahinnoittelu, elibpersraiskaus lisääntyy.
Turva: 1000 gixxer 2001€/vuosi jokainen kuukausi samaan hintaan.
Lähitapiola: Ei osannu laskee hintaa puhelimessa.
Oppohjola: Ei edes hinta-arviota ilman runkonumeroa

Jatkan selvittelyä. Taidan ottaa vakuutuksen aina ratapäiville ja irtisanoa heti perään 

Kertoiko hinnoitteluperusteita? Viime vuonna kilvetön R6 Tapiolassa suunnilleen 1200. Hain vakuutuksen tiskiltä jossa neiti kartoitti jostain taulukosta ajoneuvotyypin ja käytön sekä kysyi mopon tehoja kertoen hinnan olevan sidoksissa tehoon, vuosimalli ei muistaakseni edes kiinnostanut ja tuskinpa sitä pelkän runkonumeron perusteella alkavat hakemaan. Turvasta olisi ollut hiukan alle tonnin, tälle vuodelle en ole vielä kysynyt hintaa. Sullahan oli aiemmin kusiainen, joten tuon Tapiolan käytännön perusteella hintaa tulee lisää tonnariin jo tehojen takia.

Nitrous

Lähitapiola hinnoittelee ns. korkean riskin vakuutukset alueyhtiöittäin, joten hajontaa voi tulla senkin takia. Alueyhtiön konttorista sai tuon tarjouksen ilman runkonumeroakin.

Hondassa mulla oli vanhan mallin vakuutus IF:stä. Osakaskon kanssa 350€/vuosi.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 21.04.16 - klo:16:27
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 20.04.16 - klo:18:05
Pop: Hinnat alkaen 1800€/vuosi, tämän kuun loppuun jokainen kuukausi saman hintainen, ensi kuussa alkavissa vakuutuksissa vuodenaikahinnoittelu, elibpersraiskaus lisääntyy.
Turva: 1000 gixxer 2001€/vuosi jokainen kuukausi samaan hintaan.
Lähitapiola: Ei osannu laskee hintaa puhelimessa.
Oppohjola: Ei edes hinta-arviota ilman runkonumeroa

Jatkan selvittelyä. Taidan ottaa vakuutuksen aina ratapäiville ja irtisanoa heti perään.
Lähitapiola 2000€/vuosi, jokainen kuukausi saman hintainen, minimiveloitus 100€.
Fennia 3950€/vuosi, minimiveloitus 350€.

kordari

Turvan tiskiltä tänään vakuutustarjous Bemariin
Liikenne 958€/vuosi
Palo ja varkaus 148€/vuosi

murmela

Semiontopik: Turva, kilvellinen 2005 ZX-6R 70% bonari liikenne 411,84e + hirvi-terroristi-räjähdys-varkaus 148,32e.
Jarrut paskana, paha hidastaa.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: murmela - 22.04.16 - klo:15:56

Aika kallis. Honda CBR IF:ssä oli alle 250€ ja emännän trumppa n. 300€ 50% bonuksilla.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

murmela

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 22.04.16 - klo:17:37
Lainaus käyttäjältä: murmela - 22.04.16 - klo:15:56
Semiontopik: Turva, kilvellinen 2005 ZX-6R 70% bonari liikenne 411,84e + hirvi-terroristi-räjähdys-varkaus 148,32e.
Aika kallis. Honda CBR IF:ssä oli alle 250€ ja emännän trumppa n. 300€ 50% bonuksilla.
Pärkkeles! Kilpailuttamalla sais siis ilmaseks yhden uuden rapeen etusen!!
Jarrut paskana, paha hidastaa.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 22.04.16 - klo:09:18
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 21.04.16 - klo:16:27
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 20.04.16 - klo:18:05
Pop: Hinnat alkaen 1800€/vuosi, tämän kuun loppuun jokainen kuukausi saman hintainen, ensi kuussa alkavissa vakuutuksissa vuodenaikahinnoittelu, elibpersraiskaus lisääntyy.
Turva: 1000 gixxer 2001€/vuosi jokainen kuukausi samaan hintaan.
Lähitapiola: Ei osannu laskee hintaa puhelimessa.
Oppohjola: Ei edes hinta-arviota ilman runkonumeroa

Jatkan selvittelyä. Taidan ottaa vakuutuksen aina ratapäiville ja irtisanoa heti perään.
Lähitapiola 2000€/vuosi, jokainen kuukausi saman hintainen, minimiveloitus 100€.
Fennia 3950€/vuosi, minimiveloitus 350€.
Pop 2165€/vuosi
Folksam 3458€/vuosi ei veloitusta huhtikuu 10% vuosihinnasta, kesä-elo 20%vuosihinnasta per kuukausi.
Pohjantähti 1450€/vuosi, kaikki kuukaudet saman hintaisia.

Pohjolasta vielä tarjous saamatta ja Nordea soittamatta.

Toivottavasti näistä on muillekin apuja.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Powered by EzPortal