Vakuutukset

Aloittaja Hukkapätkä, 21.03.12 - klo:22:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

santerik

Jos nyt unohdetaan hetkeksi liikennevakuutuksen lakisääteisyys, moottoriurheilijoiden verrattain pieni määrä yms. rajoitteet, niin..

Mun mielestä olisi ihan mielenkiintoinen idea jos liikennevakuutuksen omaa suojaa voisi personoida ja kenties hieman downgreidata nykyisestä. Kuvittelen, että kilvettömien liikennevakuutuksessa aika pieni osa on naapurin vahinkojen korvaamista (=pieni hintavaikutus) ja se on mun mielestä kaikin puolin oikein että syyttömän osapuolen vahingot korvataan parhaan mukaan.

Omassa turvassa saattaisin olla valmis miettimään haluanko maksaa esimerkiksi mahdolliset tulonmenetykset vakuutuksessa vai otanko riskin sosiaaliturvamme varaan tippumisesta pidemmässä saikussa jne. RR:ssä riskitaso on kenties samaa luokkaa fillariDH:n ja vastaavien lajien kanssa eikä niitä kukaan näin kattavalla vakuutusturvalla harrasta. Harrastajamäärästä päätellen moni kuitenkin arvioi saavansa harrastukselta sen verran, että homma on riskin arvoista.

Vielä nykyisillä hinnoilla maksan jotakuinkin mielellään nykyisen tasoisen turvan, mutta eipä tuo hintojen kehitys näytä pienentymään päin olevan. Jos vakuutus alkaa olla >200€/pvä niin se ikävästi vaikuttaa omaan harrastukseen. Kohta harrastus on tapettu sillä, että määräämme harrastukselle niin hyvän turvan ettei meillä riitä rahat turvan ostamiseen. Tietty jos liikennevakuutuksen sisältöä leikattaisiin niin osa kuluistahan siirtyisi veronmaksajille mutta maksetaanhan verokassasta nytkin täysin itse aiheutettuja terveysmenoja; vieläpä siinä määrin, että me mopojonnet olemme aika pieni pisara kokonaisuudessa (paitsi jos/kun meihinkin yhdistyy ylipaino ja myyntimiehen maksa yms).

Mutta nyt mennään näillä...

pasiplus

Joillakin ulkomaisilla ratapäivillä voit ostaa päiväkohtaisen vakuutuksen samalla kun ostat rataliput.
Vakuutushinta / päivä näyttäisi olevan n.20€.
Itselleen 'räätälöity' (downgreidattu tai vaikka tuplattu), päiväkohtainen vakuutus jne. olisivat todella tervetulleita tuotteita ratailijalle; oleellista on se että vakuutusturva on olemassa.

Rhino

Lainaus käyttäjältä: raukkis - 17.11.17 - klo:19:36
Lainaus käyttäjältä: murmela - 16.11.17 - klo:20:46
Lainaus käyttäjältä: Rhino - 16.11.17 - klo:11:09
Siihen onko tämä hyvä vai huono käytäntö löytyy varmasti erilaisia mielipiteitä johon vaikuttaa muun muassa oman pyörän hinta, oma vauhti, kaatohistoria jne. Paikallisten mielestä Suomen käytäntö tuntuu järjettömältä enkä ole kuullut että missään muussa maassa on vastaavanlaista käytäntöä. On erittäin valitettavaa että jo muutenkin kallista harrastusta tapetaan järjettömän hintaisilla pakollisilla vakuutuksilla.
Jos jollekkin radalla ajelijalle tulee ensimmäisenä mieleen oman pyörän hinta, niin onneksi suomessa on vakuutuspakko/ toimiva vakuutusjärjestelmä/ ihan ok hinnat. <3

On ihan ok olla päällimmäisenä kalustosta huolissaan. Ainakin siihen asti kunnes lasten äitiä pyydetään sairaalassa varautumaan pahimpaan.

Perheellisenä olen nimenomaan huolissani itseni vakuuttamisesta ja oman/vastapuolen terveydenhoidon kattamisesta, enkä niinkään kaluston vakuuttamisesta. 

Pari vuotta sitten Alastarolla eräs kaveri lanasi meikäläisen nurin ja hänen vakuutuksensa korvasi pyöräni, ajovarusteeni ja terveydenhoitokulut. Terveydenhoitokulut taisi olla 100€ luokkaa mutta kaluston/ajovarusteiden korvaussumma oli n. 5000€. Todellisuudessa pyörän korjaamiseen ja varusteiden uusimiseen meni muutama satanen eli joskus saattaa käydä näinkin päin. Sitä en tiedä korvasiko vakuutusyhtiö mitään vahingonaiheuttajan kalustokuluja, epäilen että ei. Jos vastaavia tapauksia tapahtuu usein, näkyy se väistämättä vakuutusten hinnassa. 

murmela

Lainaus käyttäjältä: murmela - 30.01.17 - klo:15:30
Kilvetön 2011 BeeÄmmWee
OP-Pohjola, 1232,36/v, 102,70/kk, minimi 14e.
Tänä vuonna 1607,12/v, 133,93/kk.
(+30,4%)
Jarrut paskana, paha hidastaa.

Choke

Oliko Pohjola kuitenkin halvin??

murmela

Lainaus käyttäjältä: Choke - 16.04.18 - klo:11:54
Oliko Pohjola kuitenkin halvin??
En tiiä ku en jaksanu kysellä.
Jarrut paskana, paha hidastaa.

MyRa

Joo o soittelin itekin Pohjolaan kilvettömän K9 gixxun vakuutuksista. Tota samaa about 1600€ se mullekin loppujen lopuks tarjos.
Kaikki kuukaudet on samanhintasia mutta enää ei voi ilmeisesti ottaa vain ratavklopuille vakuutusta koska pitää olla 30 pvä seisontaa välissä, että saa hyvitystä. (Mitenköhän tää oikeesti menee koska kilvettömässähän kannattaa katkaista vakuutus ja ottaa uus seuraavalle vklopulle eli ei laiteta seisontaan.)

Miminilaskutustakaan ei virkailija osannut sanoa ja alkoi jo vähän turhautumaankin kun tuli hänelle vaikeita kysymyksiä...

Mutta ei toi nyt ihan mahoton oo jos kesäkaudesta pitää maksaa sen 500-600€

T1mppa

Lainaus käyttäjältä: MyRa - 16.04.18 - klo:16:09
(Mitenköhän tää oikeesti menee koska kilvettömässähän kannattaa katkaista vakuutus ja ottaa uus seuraavalle vklopulle eli ei laiteta seisontaan.)

Se tosiaan katkaistaan eikä laiteta seisontaan. Eli rataviikonloppujen välissä voi olla vaikka 5 työpäivää.
Sen voi sille virkailijalle selittää siten, että "palauttaisit kilvet rataviikonlopun jälkeen". Sen se pitäis ymmärtää.
Jos kuitenkin haluut, että on palo-varkaus-kasko, niin sitten joudut pitämään yhtäaikaisesti koko kauden (ellei tuu sitä 30 pv väliä, mutta en tiiä miten näissä kilvettömissä se seisonta oikeesti onnistuu).

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: T1mppa - 17.04.18 - klo:08:46
Lainaus käyttäjältä: MyRa - 16.04.18 - klo:16:09
(Mitenköhän tää oikeesti menee koska kilvettömässähän kannattaa katkaista vakuutus ja ottaa uus seuraavalle vklopulle eli ei laiteta seisontaan.)
mutta en tiiä miten näissä kilvettömissä se seisonta oikeesti onnistuu).
Ainakaan aiemmin ei ole onnistunut kuin irtisanomalla vakuutus.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Vuorela

Lainaus käyttäjältä: T1mppa - 17.04.18 - klo:08:46
Lainaus käyttäjältä: MyRa - 16.04.18 - klo:16:09
(Mitenköhän tää oikeesti menee koska kilvettömässähän kannattaa katkaista vakuutus ja ottaa uus seuraavalle vklopulle eli ei laiteta seisontaan.)

Se tosiaan katkaistaan eikä laiteta seisontaan. Eli rataviikonloppujen välissä voi olla vaikka 5 työpäivää.
Sen voi sille virkailijalle selittää siten, että "palauttaisit kilvet rataviikonlopun jälkeen". Sen se pitäis ymmärtää.
Jos kuitenkin haluut, että on palo-varkaus-kasko, niin sitten joudut pitämään yhtäaikaisesti koko kauden (ellei tuu sitä 30 pv väliä, mutta en tiiä miten näissä kilvettömissä se seisonta oikeesti onnistuu).

Ainakin op:lla on voinut jättää osakaskon voimaan, kun irtisanoo liikennevakuutuksen.

PrivateeR

Lainaus käyttäjältä: Choke - 16.04.18 - klo:11:54
Oliko Pohjola kuitenkin halvin??
Voisin aikalailla vannoa että on, koska en oo ainakaa keneltäkää kuullu että jollai ois menny vakuutuspolitiikat täysin uusiksi.
www.facebook.com/jonikb
www.facebook.com/HierojaJoni

Every man dies. Not every man really lives.

LoneWolf

Pohjolan täti tuntui hieman epäilevän että liikennevakuutus ei kattaisi ratakaadon henkilövammoja, jos nyt jostain syystä käy niin että saan kieltävän päätöksen niin mitä kannattaa tehdä? Ymmärtääkseni liikennevakuutuksien pitäisi näillä kotimaan ratapäivillä kuitenkin olla voimassa?

pienisopoapina

30.07.18 - klo:21:11 #387 Viimeisin muokkaus: 30.07.18 - klo:21:14 käyttäjältä pienisopoapina
Lainaus käyttäjältä: LoneWolf - 30.07.18 - klo:21:01
Pohjolan täti tuntui hieman epäilevän että liikennevakuutus ei kattaisi ratakaadon henkilövammoja, jos nyt jostain syystä käy niin että saan kieltävän päätöksen niin mitä kannattaa tehdä? Ymmärtääkseni liikennevakuutuksien pitäisi näillä kotimaan ratapäivillä kuitenkin olla voimassa?

On se voimassa. Relanderin Jukka on voittoisasti asianajanut noita juttuja. Kantsii katsoa ketjun eka sivu.
www.pienisopoapina.com
ycc 530 scc 530

JMH

Lainaus käyttäjältä: LoneWolf - 30.07.18 - klo:21:01
Pohjolan täti tuntui hieman epäilevän että liikennevakuutus ei kattaisi ratakaadon henkilövammoja, jos nyt jostain syystä käy niin että saan kieltävän päätöksen niin mitä kannattaa tehdä? Ymmärtääkseni liikennevakuutuksien pitäisi näillä kotimaan ratapäivillä kuitenkin olla voimassa?

Pohjolan tädille voi sanoa haista v***u, ja rosiksessa nähdään.

Tai sitten jotain vähän samoilla linjoilla, mutta kohteliaampaa.


Sent from my iPhone using Tapatalk
Mauno ärrällä, eli Rauno.

Damsku

Eiköhän siinä oo vaan yksittäinen täti ollu hukassa, ihan ongelmitta Pohjola on omat korvannu.

Powered by EzPortal