Jarrujen tuunausta

Aloittaja jarska, 04.04.12 - klo:10:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

santerik

Lainaus käyttäjältä: Vuorela - 14.06.14 - klo:11:12
Joo, kuivallehan noi momentit on. Jumivat kuivana vaan aika paljon tiukempaan kiinni, jolloin avatessa joutuu käyttämään enemmän voimaa.  Niin tai näin, ei noi katketa saisi oli tilanne mikä tahansa.

Jeespoks, kiristäessä siis omani katkaisin.

Ei ollut ihan simppeli homma löytää uusia pulttiloita Mikkelistä lauantaiaamuna, mutta SR-koneen romulootasta vihdoin löytyi. Kiitos heille vaikka kawamiehiä ovatkin.

Pitää vähän tsekkailla sitä omaa avainta koska aamulla kun viskasin uudet pultit paikalleen niin toista en yksinkertaisesti uskaltanut vääntää naksahdukseen asti koska näppituntumalla sitä oli väännetty jo huomattavasti pidemmälle kuin aimpaa jonka kohdalla avain toimi kuten pitääkin. Nyklan asetus ei ollut päässyt välissä muuttumaan.

Tuossa aiempana kun kirjailin kotoa löytyvästä toisesta avaimesta niin siinähän oli luonnollisesti erikokoinen vääntiö (liekö oikea termi?!?) ja paskat mulla soppelia välikappaletta ollut( =on mutten löytänyt).

Nyt on siis jarrut paikoillaan, mutta motoparkin kelikamera näyttää ahteria ja ilmatieteenlaitoksen sadetutka sanoo ettei tilanne olisi hetkeen ainakaan paranemassa. Ja jos lämpöä on tuon 12 pinnaa niin noinkohan rata kuivuu koko päivänä... Blaah..

jarska

Lainaus käyttäjältä: jarska - 03.01.14 - klo:13:27
名词与单音节前加成分 无等 和单音节后加成分 化等连写。

Eli suomeksi..
arvoisa reisinki-jarska, tässä sinulle laadukkaat ja edulliset jarrulevyt, jotka sopivat myös Brembon satuloiden kanssa.

Iipeistä siis tupsahti kiinan poikain jarrulevyt, toiseen etuvanteeseen.
Jäykät on ku viakra-vedessä keitetty makkaran pätkä, mut keväällä nähdään miten pelaa.

Nojaa, taas tuli (tai ehkä tuli) esille toteamus, köyhän ei kannate ostaa halvinta.
Kokeilin ensimmäistä kertaa toista vannetta, jossa nämä kiinan ihmeet.
Alkuun täristi melkosesti jarruissa, mutta Juice nuoli niitä karhunkielellä ja loppusettejä kohden alkoi tärinä huomattavasti vähentyä.
Ei ihan kokonaan loppunut, mutta aika vähäiseksi lopulta jäi.
Kyllähän noilla ajaa, mutta tuntuma/luotto ei ole samanmoinen kuin Rempon omilla.

paaton

Siis oikeasti uskalsit koettaa kiinan halppis jarrulevyjä? Hui.
Tuossa olisi pätevän näköinen jarrupuristaja 10r kawaan ;)
http://goo.gl/XPJ4Z9

jarska

Lainaus käyttäjältä: paaton - 14.07.14 - klo:10:32
Siis oikeasti uskalsit koettaa kiinan halppis jarrulevyjä? Hui.
Tuossa olisi pätevän näköinen jarrupuristaja 10r kawaan ;)
http://goo.gl/XPJ4Z9

Pelotti kyllä hieman, mutta rohkea kun aina välillä olen..
Tuon puristajan vois tilata ja vaihtaa aina kun käyttää kiinan levyjä.

T1mppa

09.12.14 - klo:10:23 #574 Viimeisin muokkaus: 09.12.14 - klo:10:28 käyttäjältä T1mppa
Auto-stopping? Mikä tämä oikein on?  :)

edit. Pyörä on Suzuki GSX-R 750, XR51
http://www.racing-show.com/R750Racing_XR51/r750racing_xr51.html

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: T1mppa - 09.12.14 - klo:10:23
Auto-stopping? Mikä tämä oikein on?  :)

edit. Pyörä on Suzuki GSX-R 750, XR51
http://www.racing-show.com/R750Racing_XR51/r750racing_xr51.html
Näyttää ihan 80-luvun lopussa suositulta anti-dive-keulalta. Oikein näppärä kapistus kyllä. Vetää jarrussa keulan jäykäks, ettei se sukella ja samalla ainut joustava elementti on eturengas.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

tuomas

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:11:04

En ole koskaan tuollaista anti-dive keulaa päässyt kokeilemaan, ja yritin netistäkin kokemuksia turhaan etsiä. Onko mp-ratalaisilla omakohtaisia kokemuksia, ja mitä hyötyjä tuon järjestelyn pitäisi tuoda. Aika pelottava ajatus että keula jämähtää jarruissa ihan jäykäksi...

-tuomas-
1977 Honda CB750K, 2001 Honda CBR600F, 2007 Honda CBR1000RR

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: tuomas - 09.12.14 - klo:13:11

Tommonen GPZ600R löytyy tallista, enkä tosiaan ole yhtään hyvää puolta tuosta systeemistä keksinyt. Huonoja puolia sitten senkin edestä. Joku valopääinsinööri oli joskus kai keksiny, että mopo olis helpompi hallita jarrutuksessa jos painosiirtoa eteen rajoitetaan. Käytäntö vaan on sitten vähän toinen juttu.

TommoKe

Lucas-TRW:n jarrulevyt louis.de sivuilla tarjouksessa. Takalevy Mosseen oli 74€ kun ostin.  Nykyisin myös Bremboa voi ostaa sieltä.
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän -

tuomas

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:15:05
Lainaus käyttäjältä: tuomas - 09.12.14 - klo:13:11
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:11:04

Näyttää ihan 80-luvun lopussa suositulta anti-dive-keulalta. Oikein näppärä kapistus kyllä. Vetää jarrussa keulan jäykäks, ettei se sukella ja samalla ainut joustava elementti on eturengas.

En ole koskaan tuollaista anti-dive keulaa päässyt kokeilemaan, ja yritin netistäkin kokemuksia turhaan etsiä. Onko mp-ratalaisilla omakohtaisia kokemuksia, ja mitä hyötyjä tuon järjestelyn pitäisi tuoda. Aika pelottava ajatus että keula jämähtää jarruissa ihan jäykäksi...

-tuomas-

Tommonen GPZ600R löytyy tallista, enkä tosiaan ole yhtään hyvää puolta tuosta systeemistä keksinyt. Huonoja puolia sitten senkin edestä. Joku valopääinsinööri oli joskus kai keksiny, että mopo olis helpompi hallita jarrutuksessa jos painosiirtoa eteen rajoitetaan. Käytäntö vaan on sitten vähän toinen juttu.

Näin arvelinkin. Ihme juttu että tuollainen on päässyt tuotantoon asti. Sen olisin vielä ymmärtänyt että jossain protoissa tuollaista olisi kokeiltu, mutta on siinä jotain hyvää nähty että on tuotantopyöriin alettu asentamaan...

1977 Honda CB750K, 2001 Honda CBR600F, 2007 Honda CBR1000RR

tamik87

Jaahas taas on se aika vuodesta... Mistäs porukka on tilannut tänä vuonna halvimmalla jarrupaloja? Bikehps:llä näyttäis olevan vieläkin tuo 2x yhden hinnalla tarjous noihin GPFAX paloihin. Hyvin toimivat viime kesänä toisaalta nekin.

JMH

09.03.15 - klo:11:32 #581 Viimeisin muokkaus: 09.03.15 - klo:13:56 käyttäjältä JMH

Lainaus käyttäjältä: tuomas - 09.12.14 - klo:13:11

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:11:04

Näyttää ihan 80-luvun lopussa suositulta anti-dive-keulalta. Oikein näppärä kapistus kyllä. Vetää jarrussa keulan jäykäks, ettei se sukella ja samalla ainut joustava elementti on eturengas.

En ole koskaan tuollaista anti-dive keulaa päässyt kokeilemaan, ja yritin netistäkin kokemuksia turhaan etsiä. Onko mp-ratalaisilla omakohtaisia kokemuksia, ja mitä hyötyjä tuon järjestelyn pitäisi tuoda. Aika pelottava ajatus että keula jämähtää jarruissa ihan jäykäksi...

-tuomas-

On noita jarrutuksessa jäykkiä keulia nähty ihan viime aikoina Moto2:ssakin. Fiorin järjestelmä muunmuassa. Väittävät eduksi, että painonsiirto on hillitympää kiihdytyksissä ja jarrutuksissa -> parempi pito???, sekä geometrian voi säädellä miten haluaa. Vaikka keulan loivenemaan jarruissa, jos siltä tuntuu.

Ero tietty se, ettei se keula mene lukkoon. Onhan siellä iskari vastaanottamassa pomput.
Mauno ärrällä, eli Rauno.

TommoKe

Lainaus käyttäjältä: tamik87 - 08.03.15 - klo:22:19
Jaahas taas on se aika vuodesta... Mistäs porukka on tilannut tänä vuonna halvimmalla jarrupaloja? Bikehps:llä näyttäis olevan vieläkin tuo 2x yhden hinnalla tarjous noihin GPFAX paloihin. Hyvin toimivat viime kesänä toisaalta nekin.

Brembolaisia paloja Carpimoto:lta. Siä oli muuten joku RCS pääsylkkätarjouskin, osui vaan silmään.... Ja kesän öljyt otin taas edustusliike Oinoselta, kun Castrolit on siä järki hintaset. Mut niitä ei laiteta sit jarruihin. ;-)
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän -

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: JMH - 09.03.15 - klo:11:32
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:15:05
Lainaus käyttäjältä: tuomas - 09.12.14 - klo:13:11
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:11:04

Näyttää ihan 80-luvun lopussa suositulta anti-dive-keulalta. Oikein näppärä kapistus kyllä. Vetää jarrussa keulan jäykäks, ettei se sukella ja samalla ainut joustava elementti on eturengas.

En ole koskaan tuollaista anti-dive keulaa päässyt kokeilemaan, ja yritin netistäkin kokemuksia turhaan etsiä. Onko mp-ratalaisilla omakohtaisia kokemuksia, ja mitä hyötyjä tuon järjestelyn pitäisi tuoda. Aika pelottava ajatus että keula jämähtää jarruissa ihan jäykäksi...

-tuomas-

Tommonen GPZ600R löytyy tallista, enkä tosiaan ole yhtään hyvää puolta tuosta systeemistä keksinyt. Huonoja puolia sitten senkin edestä. Joku valopääinsinööri oli joskus kai keksiny, että mopo olis helpompi hallita jarrutuksessa jos painosiirtoa eteen rajoitetaan. Käytäntö vaan on sitten vähän toinen juttu.

Lainaus käyttäjältä: tuomas - 09.12.14 - klo:13:11

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 09.12.14 - klo:11:04

Näyttää ihan 80-luvun lopussa suositulta anti-dive-keulalta. Oikein näppärä kapistus kyllä. Vetää jarrussa keulan jäykäks, ettei se sukella ja samalla ainut joustava elementti on eturengas.

En ole koskaan tuollaista anti-dive keulaa päässyt kokeilemaan, ja yritin netistäkin kokemuksia turhaan etsiä. Onko mp-ratalaisilla omakohtaisia kokemuksia, ja mitä hyötyjä tuon järjestelyn pitäisi tuoda. Aika pelottava ajatus että keula jämähtää jarruissa ihan jäykäksi...

-tuomas-

On noita jarrutuksessa jäykkiä keulia nähty ihan viime aikoina Moto2:ssakin. Fiorin järjestelmä muunmuassa. Väittävät eduksi, että painonsiirto on hillitympää kiihdytyksissä ja jarrutuksissa -> parempi pito???, sekä geometrian voi säädellä miten haluaa. Vaikka keulan loivenemaan jarruissa, jos siltä tuntuu.

Ero tietty se, ettei se keula mene lukkoon. Onhan siellä iskari vastaanottamassa pomput.
Ei olis linkkiä tommoseeen?
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

murmela

Lainaus käyttäjältä: JMH - 09.03.15 - klo:11:32
On noita jarrutuksessa jäykkiä keulia nähty ihan viime aikoina Moto2:ssakin. Fiorin järjestelmä muunmuassa. Väittävät eduksi, että painonsiirto on hillitympää kiihdytyksissä ja jarrutuksissa -> parempi pito???, sekä geometrian voi säädellä miten haluaa. Vaikka keulan loivenemaan jarruissa, jos siltä tuntuu.

Ero tietty se, ettei se keula mene lukkoon. Onhan siellä iskari vastaanottamassa pomput.
Ettei tossa nyt vaan menis sekasin anti-dive-systeemit ja esim telelever tms geometrialla aikaan saatava vähäisempi "nyökkääminen"?
Jarrut paskana, paha hidastaa.

Powered by EzPortal