Tänään

Aloittaja jarska, 09.02.12 - klo:08:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

jarska

Lainaus käyttäjältä: Mattirk - 17.08.14 - klo:22:06
Johan oli päivä Alastarossa tällaisella keskiryhmän amatöörillä, poikkeaa ehkäpä hieman teidän osaavien touhuista. Aamulla tuntui olevan vähän polla jumissa ja kympin jälkeen kun pääsi ajamaan niin meno oli aika vaisua. Olen ollut jopa ylivarovainen ohituksien kanssa, ei vaan kantti kestä vielä mennä rohkeammin ohi ja muutenkin suht varovasti liikkeellä. No olikohan 11 jälkeen niin koomasin oikein huolella, se nopee oikea ennen Palmasia, ennen mutkaa vingutin ohitse pikkaisen hitaammasta ja menin mutkaan ihan liian sisältä, jo taittaessa tajusi että saas nähdä kuin käy, noh leveeksi meni ja 130 mittarissa hiekalle. Oli muuten valaiseva kokemus, eihän siinä ollut mitään kauheata, ei kun jatkamaan. Videolta kun katsoi niin olisi se siitä taittunut kun vaan olisi runtannut. Noh otetaan opiksi, vaikka hyvin tuo Bemari tuntuu enduroon sopivan.

Tuosta episodista sitten päätin että tänään ei enää riskejä oteta ja keskitytään puhtaaseen ajoon, kellosta välittämättä, koitin siinä keskittyä ajoasentoon ja katseeseen yms. Makkispekkis napaan ja epämukava olo oli taattu, väsyneenä kohti uusia pettymyksiä. Kun ei ollut ketään edessä niin jotain 1.36-1.37 näytti kello, tyydyin kyllä ajelemaan aika paljon muiden perässä ja keskittymään "nättiin" ajoon.

Sitten kello löi 1520. Letkassa jumitusta ja paskoja aikoja aluksi. Sitten taivaalle nousi valo ja enkelit lauloivat hoosianna. Polvi raapaisi maata, mitä v*ttua, mikä tuo oli. Sitten uudestaan. Ja yht äkkiä kahvilan mutkasta lähtiessä edessä oli tyhjää, vain yksi pyörä edessä ja vauhti justiinsa sopiva veturiksi. Vimmoissani törkin polvea uudestaan maahan ja rynnin eteenpäin hurmiossa, sillai nätistä ja rennosti. Seurauksena heinäkuun lopun enkasta vajaa kaks sekkaa pois, 1.33.9.

Ajoin vielä yhden setin ja olo oli kuin uudestisyntyneellä, en edes koittanut mennä täysiä vaan keskityin törkkimään polvea maahan ja hihittämään, voi jestas että voi tuommoinen raapimisääni olla siistiä. Kaikki kierrokset hyvin nipussa ja muutama meni helposti alle heinäkuun lopun enkan.

On tää ihme laji. En mä toukokuun EAK:lla ihan ajatellut että tämmöistä olisi elokuussa. Voi vissiin sanoa että tavoitteet saavutettu (vaikkei niitä ollutkaan), puoli minuuttia ajasta pois ja kivasti rahatkin loppu tämän touhun takia. Onneks nyt on 8 kk aikaa säästää jos ei enää tänä vuonna radalle ehdi.

Hyvä kirjoitus ja ladattu täyteen ratatunnelmia. :D

Jaria

Ei tänään, mutta eilen: Olipas loistavan upea iltapäivä/ilta Alastarolla Muoviluodin ratapäivillä. Meitä oli huimat 5-7 ukkoa ajamassa, joten pystyi ajamaan lähes tyhjää rataa niin paljon kuin halusi. Sain ajamiseen vihdoin kunnolla luottoa ja rentoutta toi Murmelan "jalan asento" -ohjeet. Oma ennätys meni 1:31 kohdille, joka on ok ottaen huomioon, että kiristämisen varaa jäi huimasti jarrupaikkojen ja avauksien osalta. Taputtelen tämän kauden RSV:n kanssa ja talutan sen nätisti talon yläkertaan talviunille  :-[ Ostoksesta, jota kaduin ensimmäisestä kaadosta lähtien, tuli laite, jota en vaihtaisi pois millään : ) On kyllä hieno ja koukuttava harrastus tämä : )


qazwsx

Tänään viimein sain takahaarukan paikoilleen kymppiärrään. Aika paljon hommaa tuli yhdestä pois unohtuneesta holkista takapyörän ja vetopakan välissä.
Nyt on taas kuitenkin pyörä kasassa ja aamusta aikaisin tienpäälle.

murmela

Voi kulli. Botnialla sataaaa.
Jarrut paskana, paha hidastaa.

JMH

Tulipa tänään haettua Kumipajalta 6 mm solukumia, jossa kaksipuoleinen teippi taustalla. 60 cm X 30 cm maksoi huikeat 4 euroa. Tuosta nirhaa useammankin palan tankin kulmiin.

Sitten vähän OT, koska koskee eilistä. Ajoasento alkoi löytyä. Kohtuu rentona pääsi ja tankkipatistakin pääsin eroon. Talvella sitten ehkä pitävämpää satulaa.
Mauno ärrällä, eli Rauno.

tamik87


JMH

Lainaus käyttäjältä: murmela - 22.08.14 - klo:13:35
Voi kulli. Botnialla sataaaa.

Lämppäristä vain termostaattia isommalle, niin rengas höyrystää veden ajouralta pois!
Mauno ärrällä, eli Rauno.

murmela

Lainaus käyttäjältä: JMH - 22.08.14 - klo:13:46
Tulipa tänään haettua Kumipajalta 6 mm solukumia, jossa kaksipuoleinen teippi taustalla. 60 cm X 30 cm maksoi huikeat 4 euroa. Tuosta nirhaa useammankin palan tankin kulmiin.

Sitten vähän OT, koska koskee eilistä. Ajoasento alkoi löytyä. Kohtuu rentona pääsi ja tankkipatistakin pääsin eroon. Talvella sitten ehkä pitävämpää satulaa.
Mikä mis on kumipaja?
Jarrut paskana, paha hidastaa.

JMH

Lainaus käyttäjältä: murmela - 22.08.14 - klo:16:05
Lainaus käyttäjältä: JMH - 22.08.14 - klo:13:46
Tulipa tänään haettua Kumipajalta 6 mm solukumia, jossa kaksipuoleinen teippi taustalla. 60 cm X 30 cm maksoi huikeat 4 euroa. Tuosta nirhaa useammankin palan tankin kulmiin.

Sitten vähän OT, koska koskee eilistä. Ajoasento alkoi löytyä. Kohtuu rentona pääsi ja tankkipatistakin pääsin eroon. Talvella sitten ehkä pitävämpää satulaa.
Mikä mis on kumipaja?

Ny pääsee pätemään hihi1 (hiano tunne)

Se on tuossa Nuppulantiellä Kumipaja
Mauno ärrällä, eli Rauno.

wbaum

Botniaring märkä sieltä täältä ja varmaan alle 15 astetta. Tähän tietenkin alle power cup C, koska botniallahan pitoa riittää anyway. No ei kyllä, oli melkoinen lupaus seikkailusta.

santerik

23.08.14 - klo:10:03 #3505 Viimeisin muokkaus: 23.08.14 - klo:10:15 käyttäjältä santerik
Long story short:
Miksi vetomiehet painaa pikkusladissa mutkat läpeensä? Esimerkiksi Markiisimarkku tahi kotoisammin Wehnä? Räkä taasen ei aja. Kimillä toki on siipiauto mutta luulisi, että kumien ja radan välillä on samat säännöt siivillä ja ilman?

Ja short story long:
Ittellä on nyt pohdinnan lähtökohtana se, että lepokitkan pitäisi olla liukukitkaa suurempi*. Olettamus tukisi tassut liimattuna ajamista. Kuralla/maaradalla luisussa tuleminen ilmeisesti liittyy kumeksen osittaiseen uppoamiseen jolloin pelkän kitkan(/kitkavoiman) lisäksi voima välittyy myös leikkaantumalla. Putkiaivoisella (=omalla) ajatustavalla helposti ajattelee, että viimekädessä suurin mutkanopeus saavutetaan silloin kun kumien ja radan välinen tukireaktio on maksimissaan (tässä siis olettaen, että alusta, ajolinjat etc. on optimit).

Kun etunen sortaa niin se lie vetää hieman keulaa kasaan ja parantaa kääntyvyyttä? Kun jyrkkiin kurveihin tullaan takanen kainalossa niin pyörää saa kai kammettua jo jarrussa passelin asentoon jne. mutta se ei vielä selitä miksi apeksin tietämilläkin/avauksessa pitäisi ajaa takanen luisussa... Onko kyse vain siitä, että luisussa tultaessa pyörä kääntyy nopeammin ja tehokkailla leluilla päästään aiemmin kaasulle? Jos näin niin miksi avatessakin ollaan vielä vinksinvonksinpoikittain? Jäähtyykö kumin pinta suorilla auttamatta sen verran, että mutkissa pitää polttaa pito paremmaksi?

Torin kulmallahan olemme toki oppineet, että pisin luisu takaa eniten naisia. Tällä kertaa asia kuitenkin kiinnostaa kierrosajan näkökulmasta..

Kertokkee miulle ko mie en tiijä!

PS. Lohdutuksen sanana niille jotka ovat minut joskus radalla nähneet: Yleisen turvallisuuden&järjestyksen nimissä pidän jatkossakin oman ajonopeuteni tasolla pidon raja -50km/h.

*Joojoo, on olemasssa tapauksia jossa tämä olettamus ei päde. Olettamus kuitenkin soveltunee assu-kumi parille?

oukkis

Pyörän, renkaan ja alustan tapauksessa ei mennä enää ihan lukiofysiikalla. Tuossa on ainakin yksi kansantajuinen artikkeli (jossa on linkki aikas mielenkiintoiseen kuvaajaan):

http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/renkaan-pyoriessa-tien-paalla-mika-kitka

Ja kyllä ne formulatkin slaidissa mutkiin tulee ja menee, se prosentti vaan oli niillä jotain alle 5 luokkaa, joten se ei ole mitään kahva edellä menoa.

santerik

23.08.14 - klo:12:17 #3507 Viimeisin muokkaus: 23.08.14 - klo:12:32 käyttäjältä santerik
Lainaus käyttäjältä: oukkis - 23.08.14 - klo:11:32
Pyörän, renkaan ja alustan tapauksessa ei mennä enää ihan lukiofysiikalla. Tuossa on ainakin yksi kansantajuinen artikkeli (jossa on linkki aikas mielenkiintoiseen kuvaajaan):

http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/renkaan-pyoriessa-tien-paalla-mika-kitka

Ja kyllä ne formulatkin slaidissa mutkiin tulee ja menee, se prosentti vaan oli niillä jotain alle 5 luokkaa, joten se ei ole mitään kahva edellä menoa.


Tattis tuosta! Nyt siis tiedämme, että luisussa tuleminen liittyy juurikin kitkaan eikä esimerkiksi pyörän kääntymiseen.

Tuo linkkaamasi kuvaaja ei tosin käsittele tapahtumia renkaan ja radan rajapinnassa (silloinhan tuon mukaan lepokitka olisi nolla jolloin tuota luisuakaan ei saataisi alkamaan jne) vaan kenties radan ja akselin väliä jolloin renkaan muodonmuutos sotkee hommaa aikas rankasti.

Vielä olisi hauska tietää mitä tuossa kumin ja radan rajapinnassa tapahtuu..


Edit. Meni aluksi vähän lainailut vihkoon..

santerik

Tuijottelin vielä vähän tuota kuvaajaa..

En löytänyt alkuperäistä artikkelia (enkä oikein jaksanut etsiäkään kun ei saksa oikein taitu) joten jäi kaivertamaan mitä tuossa kuvataan tuolla luistolla. Keksiikö joku?

Otetaan tilanne missä poltetaan kumia paikallaan: aluksi rengas on paikallaan joten luisto on 0%, sitten rengas luistaa joten luisto on kai 100%. Mikä on 50 pinnan luisto? Voidaanko esimerkin kuminpolttotilanteessa saavuttaa tasainen 50% luisto?

qazwsx

Lainaus käyttäjältä: santerik - 23.08.14 - klo:12:23
Tuijottelin vielä vähän tuota kuvaajaa..

En löytänyt alkuperäistä artikkelia (enkä oikein jaksanut etsiäkään kun ei saksa oikein taitu) joten jäi kaivertamaan mitä tuossa kuvataan tuolla luistolla. Keksiikö joku?

Otetaan tilanne missä poltetaan kumia paikallaan: aluksi rengas on paikallaan joten luisto on 0%, sitten rengas luistaa joten luisto on kai 100%. Mikä on 50 pinnan luisto? Voidaanko esimerkin kuminpolttotilanteessa saavuttaa tasainen 50% luisto?

Tuskin tasainen 50%, toihan edellyttäis että nopeuden ollessa 50 kmh pyöris rengas 100kmh.
Pistän tuossa oman vanhan burnoutin vaikka päivän kevennykseksi, kun tuo vielä löytyi vaikka aikaa tuosta on jo vuosia. http://www.streetfire.net/video/pickup-vs-mersu_69430.htm

Powered by EzPortal