MotOrg ry:n ratapäivät 2012

Aloittaja heippa, 12.02.12 - klo:19:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Raaseri

Lainaus käyttäjältä: app - 27.10.12 - klo:16:33
Samalta setiltä katsoin neljä eri kierrosta, ja kaksi parasta oli molemmat 3.58 s. Nopeudet: 98.7-->198.9 ja 101.6-->200.8. Menee alle 7 sekuntia kun tuota laskee yhteen. Se on ~0.4 s parempi kuin Bike-lehden testaaja sai Ruåtsissa.

En viitsi enää kaivaa läppäriä esin, mutta on uskomattoman lyhyt matka kahvilanmutkasta siihen kun on tasan sata taulussa. Arviolta ennen kuin se lyhyt alamäen pätkä on loppu.

Tehokkaalla mopolla tuo kallistuksesta avaaminen saa aikaan uskoakseni parempaa kiihtyvyyttä kuin vain tasaisella. Renkaan kehän kasvaminen periaatteessa auttaa vähän kiihtyvyyteen. Sun Bemu on vaan niin hyvä, kun kärsii avata aivan törkeesti ilman että keulii väkivaltaisesti. Mutta silti veikkaan että omat avaukset on aika pehmosia kun vertaa tekijämiehiin. Oma pää ei vaan kestä renkaan pitoa eikä luistonestoa vasten avaamineen.

Nitrous

Kallioracingin koulutuspäivä oli alle kolme kuukautta sitten ja jo nyt sain siellä kuvatuista vidoista osan nettiin. Eli tässä pari pätkää onboard kuvaa alkupäivältä. Eka on ilmeisesti jonoajelua ekalta setiltä ja tokassa Mika näyttää alussa linjaa ja sit tylsää yksinköröttelyä kunnes Jukka-Setä tulee pätkän loppupuolella ohi. Disclaimerina sen verran, että en oo kattonu kumpaakaan pätkää kuin lyhyitä pätkiä sieltä täältä, joten kommentoikaa jos jotain jännää näkyy. Kolmas pätkä julkaistaneen myöhemmin.

http://www.youtube.com/watch?v=cUl3LhVzinU

http://www.youtube.com/watch?v=-1gxr7mwaV8

Molemmat siis tylsää editoimatonta kuvaa.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

jarska

Mitenkä se Jukka noin helposti ohi meni, vaikka ajoittain näytti olevan jopa tulppana jarruissa. :P

Nitrous

30.10.12 - klo:13:08 #78 Viimeisin muokkaus: 30.10.12 - klo:13:17 käyttäjältä Nitrous
Lainaus käyttäjältä: jarska - 30.10.12 - klo:12:51
Mitenkä se Jukka noin helposti ohi meni, vaikka ajoittain näytti olevan jopa tulppana jarruissa. :P

Kolmen viikon ajotauko ennen tuota tapahtumaa selittänee pientä kankeutta.  ;) Päivän lopuksi taisi kyllä Jukalla olla kellossa vajaan sekunnin parempi aika kuin mulla. Isoin ero tulee lemminkäisestä kahvilan mutkaan Jukan hyväksi. Jarruissa ja nopeissa mutkissa Jukka puolestaan on tulppana vaikka en itsekään osaa nopeita ajaa kunnolla.

Edit. Tuosta muuten näkee kans jollain tavalla kilpurin ja vakion eron kulkupuolella. Pyörähän on molemmilla sama, mutta Jukalla aika lähellä vakio kun taas tuohon meikäläisen mopoon on tehty kaikki sääntöjen sallimat jutut.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Lauri

Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 30.10.12 - klo:08:19
Kallioracingin koulutuspäivä oli alle kolme kuukautta sitten ja jo nyt sain siellä kuvatuista vidoista osan nettiin. Eli tässä pari pätkää onboard kuvaa alkupäivältä. Eka on ilmeisesti jonoajelua ekalta setiltä ja tokassa Mika näyttää alussa linjaa ja sit tylsää yksinköröttelyä kunnes Jukka-Setä tulee pätkän loppupuolella ohi. Disclaimerina sen verran, että en oo kattonu kumpaakaan pätkää kuin lyhyitä pätkiä sieltä täältä, joten kommentoikaa jos jotain jännää näkyy. Kolmas pätkä julkaistaneen myöhemmin.

Kiitos tästä.. :) Hauska nähdä omaakin ajoa välillä ulkopuolelta. Tokassa setissä alkoi olla jo hieman vauhtia, kun muistaakseni jotain 25-26 alkuisia mentiin. Loppupäivästä sitten vielä 24 puolelle. Marginaalia on näemmä aika reilusti ja ajolinjat heittelee sen mukaan. Lienee siis vielä aika paljon kehitettävää omassa ajotekniikassa. Tokassa pätkässä pysyi kilonen oikein kierroksen verran perässä kuussatkulla. Loppusetin taisin siinä perässä roikkua ja katsella menoa.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: Lauri - 30.10.12 - klo:13:50
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 30.10.12 - klo:08:19
Kallioracingin koulutuspäivä oli alle kolme kuukautta sitten ja jo nyt sain siellä kuvatuista vidoista osan nettiin. Eli tässä pari pätkää onboard kuvaa alkupäivältä. Eka on ilmeisesti jonoajelua ekalta setiltä ja tokassa Mika näyttää alussa linjaa ja sit tylsää yksinköröttelyä kunnes Jukka-Setä tulee pätkän loppupuolella ohi. Disclaimerina sen verran, että en oo kattonu kumpaakaan pätkää kuin lyhyitä pätkiä sieltä täältä, joten kommentoikaa jos jotain jännää näkyy. Kolmas pätkä julkaistaneen myöhemmin.

Tokassa pätkässä pysyi kilonen oikein kierroksen verran perässä kuussatkulla. Loppusetin taisin siinä perässä roikkua ja katsella menoa.

No kun sinä jarrutat kuin vanha mummo niin oli pakko mennä ohi. Vauhdin puolesta olis varmaan voinu pysyä perässäkin, mutta jarruissa meinas mennä konttiin väkisin. :D
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Lauri

30.10.12 - klo:14:39 #81 Viimeisin muokkaus: 30.10.12 - klo:14:41 käyttäjältä Lauri
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 30.10.12 - klo:14:07
Lainaus käyttäjältä: Lauri - 30.10.12 - klo:13:50
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 30.10.12 - klo:08:19
Kallioracingin koulutuspäivä oli alle kolme kuukautta sitten ja jo nyt sain siellä kuvatuista vidoista osan nettiin. Eli tässä pari pätkää onboard kuvaa alkupäivältä. Eka on ilmeisesti jonoajelua ekalta setiltä ja tokassa Mika näyttää alussa linjaa ja sit tylsää yksinköröttelyä kunnes Jukka-Setä tulee pätkän loppupuolella ohi. Disclaimerina sen verran, että en oo kattonu kumpaakaan pätkää kuin lyhyitä pätkiä sieltä täältä, joten kommentoikaa jos jotain jännää näkyy. Kolmas pätkä julkaistaneen myöhemmin.

Tokassa pätkässä pysyi kilonen oikein kierroksen verran perässä kuussatkulla. Loppusetin taisin siinä perässä roikkua ja katsella menoa.

No kun sinä jarrutat kuin vanha mummo niin oli pakko mennä ohi. Vauhdin puolesta olis varmaan voinu pysyä perässäkin, mutta jarruissa meinas mennä konttiin väkisin. :D

Jarrutan, availen ja ajan muutenkin kuin mummo :) Tuossa pätkä, joka alkaa suurinpiirtein sun tokan videon kohdasta 7:20, eli siitä kun ajat ohi pääsuoralla. Kerran vedän palmasin pitkäksi mummoillessani, mutta sitten jukkasetä tulee veturiksi ja pääset takaisin parrasvaloihin :)

tube

Nitrous

^Mut on se pirun hyvä, että mulla on tuo tonnari alla, että pystyy voimalla paikkaamaan kuskin kädettömyyttä. Muuten tuommoiset vakiolla kusiaisella mummoilevat kuskitkin pyyhkis ohi kahta puolta. :D
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

jarska

Olipa kivasti tarinan makua kun jatkui toisen mopon päältä.
Vielä kun sais Jukankin pyörästä videon pätkää.

Powered by EzPortal