Kunnon kohotusta

Aloittaja jarska, 26.02.12 - klo:21:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

Coo

Lainaus käyttäjältä: qazwsx - 20.11.15 - klo:09:52
Coo:n hyvään vastaukseen liittyen. Tässä on just sellainen sohvaperuna kyseessä jonka 187 senttisessä varressa on rasvaa tolkuttomasti liikaa.

Toi iso pudotus tulee alkuun siitä että tosiaan tällä hetkellä kalorivaje on suuri ja iltasyöminen nolla + aamulla aikaisin reipasvauhtinen kävelylenkki ennen aamupalaa.

Aineenvaihdunta on omasta mielestäi ok ja olen joskus tälläisen kuntokuurin tehnyt ennenkin aika hyvin tuloksin.
Tämä alun vauhti johtuu siitä että otin tuossa tavoitteeksi kuun alussa että tiputan 10 kg pois ennen seuraavaa ratapäivää joka on ensiviikolla, ja se näyttää kyllä onnistuvankin. Ratafoorumilla kun ollaan niin voi kertoa senkin mistä tuo kipinä tähän syntyi, Etujousitus pohjaa jarrussa eikä säätöä voi enää kiristää :)

Jos syöminen on ollut aiemmin ns. vähintään kohdillaan on todennäköistä, että aineenvaihdunta ei ole sakannut. Kroppa toimii myös toiseen suuntaan eli paljon syödessä nostaa kulutusta ja yleensä on huomattavasti helpompi aloittaa rasvanpoltto, jos henkilö on vain syönyt aiemmin liikaa kuin syönyt liian vähän ja ei silti laihtunut. Tällöin monesti riittää, että vain otetaan mukaan aktiviisuutta lisää ja hiukan korjataan ruokavaliota laadullisesti. Määrään ei välttämättä tarvitse tällöin koskea lainkaan. Kalorit toki hiukan putoavat, mutta ei kannata romahduttaa tasoa. Tällöin puskuria perusaineenvaihdunnan pysyessä korkeammalla jää enemmän ja pidemmäksi aikaa. Käytännössä siis esim. 8-10% rasvoihin on päästy tekemättä merkittävästi aerobista liikuntaa keskittyen painoharjoitteluun ja arkiaktiivisuuteen sekä syömistä juurikaan rajoittamatta ja ainoastaan lähinnä laatua parantamalla (ja hiilareita karsimatta).

Iltasyömisellä ei ole kalorivajeeseen ja sitä kautta rasvanpolttoon sen suurempaa vaikutusta kuin minkä tahansa muun syömisen pois jättämisellä ja itse suosittelen syömään tasaisesti, mutta eri ihmisille toimii tässä mielessä ehkä hiukan eri strategiat. Aamulenkit ennen syömistä perustuvat siihen, että yön aikaisen paaston jälkeen elimistön veren sokeritasot ovat alhaalla ja energia otetaan pitkälti rasvoista (ja lihaksistakin) ja näin ollen rasvanpoltto on tehokkaampaa tämän suorituksen ajan. Vahvaa tieteellistä näyttöä tämän menetelmän tehokkuudesta kokonaisuutta katsottaessa verrattuna ylipäätään kalorivajeen saamiseksi ei oikein taida olla, ja tärkeämpää on oman kokemukseni mukaan edelleen synnyttää ylipäätään kalorivaje. Tähän siis aamulenkit toki toimivat, mutta sillä, että tekeekö ne tyhjällä vai vähemmän tyhjällä vastalla ei ole juuri merkitystä. Heikkona puolena aamulenkeissä tyhjällä vatsalla voi olla, että energiaa otetaan myös lihaksista ja toisaalta ainakin rankempi liikunta kärsii tehoissaan, jos sellaista meinaa tehdä.



shyhander

Omat kokemukset liikunnasta ja painonpudotuksesta on jotakuinkin apaattiset. Liikunnan määrä on tällä hetkellä noin 20-30 km hidasta lenkeilyä viikossa (2-3 krt/vk), yks tunti sählyä ja kaks kuntosalityyppistä tekemistä. Joskus joku jää pois mutta varmaan noin 4-5 päivää viikossa. Mikään ei muutu. 187 cm ja 105 kiloa. Ilmeisesti teen jotain väärin tai ainakin sitten syön liikaa... Tai paremminkin just sopivasti... (Taas nälkä...)

qazwsx

Lainaus käyttäjältä: shyhander - 20.11.15 - klo:21:22
Omat kokemukset liikunnasta ja painonpudotuksesta on jotakuinkin apaattiset. Liikunnan määrä on tällä hetkellä noin 20-30 km hidasta lenkeilyä viikossa (2-3 krt/vk), yks tunti sählyä ja kaks kuntosalityyppistä tekemistä. Joskus joku jää pois mutta varmaan noin 4-5 päivää viikossa. Mikään ei muutu. 187 cm ja 105 kiloa. Ilmeisesti teen jotain väärin tai ainakin sitten syön liikaa... Tai paremminkin just sopivasti... (Taas nälkä...)

En sinua tunnista enkä tiedä mutta jos haluat tiputtaa painoa, niin voi olla että syöt väärää ruokaa.
Kannattaa kysellä asiaan perehtyneiltä neuvoja, ja mieluiten vielä niin että tapaa kasvotusten. Koska kaikki me ollaan hiukan erilaisia, eikä se mikä sopii toiselle välttämättä toimi toisella

shyhander

Todennäköisesti noin. Röökinpolton lopettamisesta tuli kymmenen vuotta ja siinä samalla tuli kymmenisen kiloa ...

qazwsx

Kymmenenkin kilon pudotus tuntui aika paljon ajossa. Huomaa kyllä aivan selvästi varsinkin kovassa jarrussa.
Itse onnistuin välitavoitteessa ja paino tippui reilussa kolmessa viikossa noin 10 kiloa, tasaisella 350 gramman päivävauhdilla. Alussa en punninnut pudotusta ollenkaan vaan aloin käymään puntarissa noin kymmenen päivän päästä dieetin ja kuntoilun aloituksesta. Nyt on eka ajopäivä takana ja ennätystä parannettu jo puolisekunttia (kuluneilla renkailla) :)

murmela

"Pokeriammattilainen panee luun kurkkuun todella koville urheilijoille, miten sinä selität tämän?"
"No kai se kertoo tän suomen nykyurheilun tilasta enemmän kuin minun kunnosta."
:D
http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1449886981074.html
Jarrut paskana, paha hidastaa.

tuhti

Perinteiset 10 kiloa pitäisi saada putoamaan huom. pitäisi.
No tuon 4 kertaa viikossa kuntosalin lisäksi ajattelin että joku mukava semi aerobinen ei tekisi keskivartalolle pahaa joten ostin lumilaudan..
No vanha koira ja temput.. Kaatuminen tuntuu about samalta ku pyörällä.

wbaum

Lainaus käyttäjältä: murmela - 12.12.15 - klo:13:18
"Pokeriammattilainen panee luun kurkkuun todella koville urheilijoille, miten sinä selität tämän?"
"No kai se kertoo tän suomen nykyurheilun tilasta enemmän kuin minun kunnosta."
:D
http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1449886981074.html
Joskus luin Akun juttuja kun jonkun verran on tullu pokkaakin jauhettua ja olinki vähän wtf että on kovakuntoinen kaveri. Aattelin kyl enemmänki että on semi-ammattilaisurheilija.

Coo

Mikäli jengiä kiinnostaa kuntonsa testaus enemmän räätälöitynä ratamoottoripyöräilyn tarpeisiin, olen suunnitellut yhteistyössä muutaman ratailua harrastavan ja erityisesti Wehnän avustuksella tähän suunnatun kuntotestin kokeiltavaksi. Rataa vasta jokusen vuoden keskiryhmässä kiertäneenä oma kontribuutioni tulee erityisesti mm. yksilövalmennuksen ja liikuntalääketieteen puolelta ja olen toki pyrkinyt erityisesti biomekaniikan näkökulmasta kropan käyttöä pyörän päällä analysoimaan.

Muutama sana testistä. Testi on tehty kolmitasoiseksi vastatakseen vaatimuksia eri nopeus- ja tavoitetasoilla. Testi ei pyri sinällään kertomaan kyvykkyydestä ajaa radalla tietyssä nopeusryhmässä tai tasolla vaan pyrkii löytämään kehityskohteita eri tasoisille kuskeille kunnon eri osa-alueilla, jotka voivat toimia lisävauhdin tai esim. jaksamisen esteenä. Eli mikäli tulokset jäävät systemaattisesti esimerkiksi oman nopeusryhmän tason alle, tämä lähinnä indikoi, että kuntoa kehittämällä ajamisesta voisi tulla helpompaa tai ajotreenejä jaksaisi enemmän/paremmalla fokuksella. Lisäksi mainittakoon, että tulostaulukoiden kohdalla kalibrointia vaaditaan edelleen, koska toteuttajia testille on vasta muutama (testistä löytyy tällä hetkellä sekä Wehnän että omat tulokseni ja jatkossa mahdollisesti muidenkin suorittajien).

Testi ei myöskään suoraan vastaa niihin kunto- tai voimantuotto -tarpeisiin, mitä biomekaniikan avulla on havaittavissa ja laskettavissa pyörän päällä tarvittavan eri tilanteissa. Tämän rajoitteen taustalla on pitkälti eri asioiden testattavuus riittävän helposti ts. testin osat ovat kohtuullisella tieto- ja osaamistasolla oikeista liikemalleista toteuttavissa esimerkiksi kuntosalilla ilman erillistä ohjausta tai erityisiä laitteita tai välineitä. Rajoituksesta huolimatta kaikki liikkeet ja niiden painotukset on pyritty valitsemaan perustellusti.

Mikäli liikkeet eivät olet tuttuja, et ole juurikaan (ainakaan hetkeen) treenannut tai muutoin on testin suorittamiselle joitain vasta-aiheita (esim. rajoittava sairaus tai vamma jne.), en suosittele suorittamaan testiä ennen kuin kuntoilun on aloittanut maltillisesti ja saanut hiukan pohjaa tai oma tila sen muutoin mahdollistaa.

Testi koostuu seuraavista osa-alueista:
1) Aerobinen kunto
2) Kehonkoostumus
3) Liikkuvuus
4) Koordinaatio ja tasapaino
5) Lihaskunto

Saatan laittaa jossain vaiheessa testin tännekin yleisesti saataville, mutta toistaiseksi sen saa laittamalla mulle yv:n ja siihen oman sähköpostiosoitteen minne voin testin lähettää.

murmela

Lainaus käyttäjältä: Coo - 24.01.16 - klo:20:58
Saatan laittaa jossain vaiheessa testin tännekin yleisesti saataville, mutta toistaiseksi sen saa laittamalla mulle yv:n ja siihen oman sähköpostiosoitteen minne voin testin lähettää.
Sun kannattais pitää se tuollaisena, ja vieläpä siten että testin suorittaja lähettää tulokset myöskin sinulle jotta saat sitä kalibrointiaineistoa.
Jarrut paskana, paha hidastaa.

wehna

Suosittelen testiä kaikille. Omasta mielestäni eri tasot kuvaavat hyvin vaatimustasoa. Itse kun tein testin niin huomasin aika selkeitä heikkouksia esim. ylävartalon voimassa.

Kuljettaja on kokonaisuuden tärkein osa. Vaikka tietäisit miten pitää ajaa, mutta jos et ole kunnossa, et vaan pysty tekemään vaadittuja liikkeitä.

Nyt ehdit vielä korjaamaan kuntoa kesäksi mutta juhannuksena ei enää ehdi näihin karkeloihin 😊
Road Racing pyörien huollot, muutokset ja osat verkkokaupasta www.kvr.fi

slowrider

Ottakaa ihmeessä koppi tuosta Coo:n tarjouksesta. Erittäin pätevä kaveri ja hyvin hajulla mitä ratahommat vaatii. Oli tarkoitus hieroa kunto kohdilleen ensi kesäksi ja pohjatöitä tehtiinkin jo paljon, mutta loukkaantuminen esti järkevän yhteistyön tänä vuonna. Mutta erittäin hyvä fiilis jäi ideoista/suunnitelmista  peukku_1

hupeli

Radiossa kertoivat tänään uudesta tutkimustuloksesta jonka mukaan lasillinen punaviiniä vastaa terveellisyydeltään tunnin kuntosali harjoittelua. Joten eiköhän oteta sille!!

Coo

Lainaus käyttäjältä: Coo - 24.01.16 - klo:20:58
Mikäli liikkeet eivät olet tuttuja, et ole juurikaan (ainakaan hetkeen) treenannut tai muutoin on testin suorittamiselle joitain vasta-aiheita (esim. rajoittava sairaus tai vamma jne.), en suosittele suorittamaan testiä ennen kuin kuntoilun on aloittanut maltillisesti ja saanut hiukan pohjaa tai oma tila sen muutoin mahdollistaa.


Muutama kysymys tullut tähän liittyen ja ajattelin vielä painottaa, että mikäli yhtään epäilette kuntoanne, terveyttänne tai kykyänne tehdä liikkeitä oikein ja/tai vaadituilla painoilla, jättäkää vielä väliin testi ja parannelkaa itsenne tai hakekaa riittävää pohjaa testin tekemiselle ensin. Tämänkään takia ei kannata ylimääräisiä riskejä ottaa.

raukkis

Näin lumikenkälenkin jälkeen luonnollisesti janottaa ja siitäpä heräsi kysymys. Ilmeisesti 7pv x 1 olut on haitallisempaa kuin 1pv x 7 olutta? Entä holijuomat yleensä, onko jotkut vähemmän haitallisia kuin toiset, jos tekee mieli iltajuoma ottaa? Kaappi on täynnä kaikenmaailman juomia, jotka huutaa seireenien lailla mun nimeä, mutta kovasti olen niiltä yrittänyt sulkea korvat viimeisen 4 viikkoa. Täysin ei oo onnistunut :D

Powered by EzPortal