Ongelmavisa

Aloittaja T1mppa, 10.09.13 - klo:20:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

T1mppa

Kevyt askel otettu eteenpäin moottorin kanssa.
Seuraavaksi testailen venttiilien tiiveyttä (nuo pari vuotaa selvästi), jonka jälkeen kansi lähtee tarkistettavaksi/työstettäväksi. Pitäisikö tuo sylinteriryhmäkin irroittaa ja viedä mitattavaksi? Vai voisiko se olla todennäköisesti suora?

Jotenkin vaikuttaa, että kansi olisi 1-2 pytyn välistä hieman vuotanut. Puristusmittauksetkin sen osoitti (kuva laitettu aikaisemmin tähän viestiketjuun).

Minkä takia tuossa kannentiivisteessä nuo jäähdytysnesteen reijät on noin mahdottoman pienet verrattuna kannen ja sylinteriryhmän nesteenkiertojärjestelmään? Onko jotain ohjetta, kuinka käytän venttiilinhiomatahnaa? Muutamalta henkilöltä kuullut ohjeita, mutta ne eivät ole olleet kauhean selkeitä. Venttiilien tiiveyden testaans siten, että laitan kannen pöydälle ja kaadan yläpuolelta imu- ja pakoventtileihin lamppuöljyä. Hetken odottelen ja katson sitten, onko lamppuöljy tullut jostain välistä palotilan puolelle läpi.

Mutta lisää testailua, purkamista ja selvittelyä tiedossa.

TommoKe

Olikos tossa jo titaani venttiilit? Olen antanut itselleni kertoa että niitä ei pitäisi hirveästi tahnojen kanssa hieroa? niitten kanssa joku tarkempi tapa? Tietävämmät valaiskoot enempi, oma osaaminen ei riitä...
- Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän ymmärrän -

T1mppa

11.01.14 - klo:16:43 #92 Viimeisin muokkaus: 11.01.14 - klo:18:23 käyttäjältä T1mppa
Hieman kaverin kanssa keskustelin. Eiköhän tuo koko kansi mene ammattilaisten korjattavaksi. Ompaha työkalut ja ammattitaito.
Palautan kauppaan sen hiomatahnan.

Fasu

Ryhmän tasopinnan voit mitata jos sulla on teräsviivain ja rakotulkkeja. Hyvälaatunen pistosahan selkäkin käy tuurillaan tuohon. Kirjasta vilkaseen,montako satasta 100mm:n matkalla tjsp.
Viivain tulisi yltää koko lohkon yli, mutta putsaa pinta ensin.
Ekaksi kapula kouraan ja 400 vesihiomapaperi vähän öljyttynä siivoushommaan.
Vesireikien halkaisijalla tasataan lämpöjä. Yleensä pienemmät on moottorin etupuolella.

Työn iloa! :)
VV

marko_

Mistä päätelmä että venttiilit vuotaa?

Kannentiiivisteessä on siks osa rei"istä pieniä kun ne ohjaa nesteen virtausta, toisella reunalla isoja reikiä ja toisella pieniä.

Rosteriventtiilit, pystyy läppäämään/hiomaan. Läppääminen tapahtuu sillä tahnalla ja semmosella tangolla missä on imukuppi päässä, tahnaa väliin ja imukuppikepillä pyöritellään venttiiliä edestakaisin, ei esim. porakoneella.

Kannentiiviste palaa yleensä aina sylinterien välistä.

Ryhmä kannattaa mitata onko suora tai tsekata siihen tarkotetulla työkalulla.

marko_

Lainaus käyttäjältä: TommoKe - 11.01.14 - klo:12:19
Olikos tossa jo titaani venttiilit? Olen antanut itselleni kertoa että niitä ei pitäisi hirveästi tahnojen kanssa hieroa? niitten kanssa joku tarkempi tapa? Tietävämmät valaiskoot enempi, oma osaaminen ei riitä...
Titaani venttiileissä on pinnoite mikä lähtee jos niitä menee hiomaan ja sit ne on viimestään pilalla.

T1mppa

Kansityöltä soitettiin. Sanoivat, että kansi on täysin suora ja kaikki venttiilit on kunnossa. Imutestillä olivat testanneet.

Eli uutta kansipahvia kiinni ja kone käyntiin.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: T1mppa - 17.01.14 - klo:10:00
Kansityöltä soitettiin. Sanoivat, että kansi on täysin suora ja kaikki venttiilit on kunnossa. Imutestillä olivat testanneet.

Eli uutta kansipahvia kiinni ja kone käyntiin.
Kato vielä varuiks lohkon yläpinta metalliviivottimen ja rakotulkin kanssa. Harvoin se menee, mutta samalla tonkin tarkistaa kun on kone levallaan.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

T1mppa

17.01.14 - klo:10:23 #98 Viimeisin muokkaus: 17.01.14 - klo:10:26 käyttäjältä T1mppa
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 17.01.14 - klo:10:03

Kato vielä varuiks lohkon yläpinta metalliviivottimen ja rakotulkin kanssa. Harvoin se menee, mutta samalla tonkin tarkistaa kun on kone levallaan.
Lohkon pinnan olen katosnut itse. Lätkäsin sahan selkäpuolen siihen päälle ja rakotulkkia yritin tyrkkiä sahan ja lohkon pinnan väliin. Eipä se sinne mennyt. Kuten ei myöskään kanteen, kun sitäkin mittailin ennen ammattilaiselle vientiä.
Mutta nyt on hyvä, että ammattilaiset ovat mitanneet kannen kunnon työkaluilla ja ammattitaidolla.

Molemmat pinnat täytyy vielä puhdistaa vesihiomapaperilla. Kemikaaleilla ne puhdistin jo niin hyvin kuin sain (kuva). Pinttynyttä likaa jäi vesikanavien ympärystöihin.

T1mppa

Mikäli kasauksen jälkeen lähtee toimimaan, niin sitten pyörä menee penkkiin säädettäväksi. 
Sitten moottori rupeaa olemaan ok ja keskitytään muokkaamaan istuinosaa paremmaksi ja asennetaan toimiva takajarru  :) Pientä lasikuitupuuhaa myös katteisiin.

marko_

Mitä meinaat tehä takajarrulle?

T1mppa

Lainaus käyttäjältä: marko_ - 17.01.14 - klo:14:16
Mitä meinaat tehä takajarrulle?
No nykyinen takajarrusylinteri vuotaa, niin vaihdan tilalle ebaysta ostetun toimivan. Siinäpä se. 

...Tai heitän mä sen vanhan niin pitkälle kuin voimat riittää, että ei enää aiheuta hankaluuksia.

marko_

Ai, mää aattelin että siihen tulee joku päivitys..  confused_thinking

T1mppa

Onko tietoa, mistä saisi ostettua ruiskuihin uudet suodattimet? Myös suodattimen malli kiinnostaa. Pyörä K3/1000 suzuki.

Nitrous

Lainaus käyttäjältä: T1mppa - 11.03.14 - klo:13:06
Onko tietoa, mistä saisi ostettua ruiskuihin uudet suodattimet? Myös suodattimen malli kiinnostaa. Pyörä K3/1000 suzuki.
k7:aan en muistaakseni löytäny muualta kuin marmoritiskiltä. On muuten kilohinta tolla osalla kohdallaan.
Kaikki ajotekniikkaan liittyvät kirjoitukseni ovat vain omia mielipiteitäni ja jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan. Se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi muille.
https://www.facebook.com/EsaTirkkonenNo7

Powered by EzPortal