Tänään vein Juniorin autolla mummolaan Hämeenlinnaan. Sattui matkalla 25 tiellä (Hanko - Hyvinkää) tilanne, joka oli kolmas vastaava, siitä kun ajokortin sain autoon 1977. Ohitettava auto lisää voimakkaasti kaasua ohituksen aikana.
Ajettiin kymmenisen kilometriä Nummelasta hyvinkäälle päin kahden auton perässä. Edettiin 70-80 + vauhtia. Keli hyvä, kuiva asfaltti, iltahämärä.
Tultiin pitkäle peltoaukealle, ja edellä ajanut auto lähti ohittamaan jonon vetäjää. Lähdin perään koska edessä näkyi riittävän kaukana vastaantulevan valot. Vaihdoin pienemmälle ja lähdin perään. Vaikka oma paku painaakin 2200 kiloa, siinä on 150 hp ja 2.3 l moottori. Yllättäen ohitettava, joka oli rauhallisesti ajanut tasaista 70-80 (mittarinopeus) vauhtia, lisäsi kaasua. Edellä ohittamaan lähtenyt pääsi sulavasti ohi, mutta meille tuli hiukan kiire. Katsoin vastaantulevan lähestymistä, eikä mitään pulssia kohottavaa ollut tilanteessa, mutta kun ohituksen jälkeen katsoin mittaria, nopeus oli 130 km/h, ja ohitetteva auto todella lähellä perää edelleen. Solloin tajusin tahallisuuden. Juniori meni mummolaan, mutta ehkäpä hän kommentoi, jos kommentoi, minun reaktioita tilanteen jälkeen. Sen verran voin kertoa, että piteli 3- tien riteykseen henkilö todella pitkän turvavälin.
Muuten en tällaista skeidaa tänne vuodattais, mutta kyseinen autoilija oikeasti vaaransi tahallisesti meidän turvallisuuden v**un törkeällä tempulla. Eipä pysähtynyt bussipysäkille, jonne edellä ajaessain vilkun hyvissä ajoin laitoin tilanteen jälkeen