Videota ei ikävä kyllä ole, koska gopro kotelo aukes ja kamerasta lens akku irti ja video loppuu kakkosmutkaan. Luullakseni sen takia että gopro bufferoi matskun ensin kameran sisäiseen muistiin, ja kirjoittaa vasta jälkikäteen sen muistikortille.
Itse kaato oli ihan v**un turha, ja se siinä vituttaakin eniten, sen takia, että kyseessä oli päivän eka lämmittelysetti, jossa vain nostin nopeutta tasaisesti ajellen omalla mukavuusalueellani. Eli kyseessä ei ollut tilanne jossa olisin yrittänyt vetää ihan eniten täysii/ limitillä/ puristaa/ enkkaa/ tms tilanne jossa voi hyvinkin käydä niin että vetää pikkasen överiks ja mopo lähtee lapasesta.
Yhdeksän kierrosta vauhdin tasaista nostoa 1:25-24-23/ pari sekkaa enkkavauhtia hitaammin.
Noh anyway, datasta katsoen, vauhtia oli 140 kmh siinä vaiheessa kun eturengas alkaa pikkaisen luistaa. 0.127 sekunttia/ 5,3 metriä myöhemmin kasassa on katastrofin ainekset, koska eturenkaan luiston kulmakerroin alkaa kasvaa. Siitä sitten 0.109 sekunttia taitaa jalkatappi olla tontissa, koska takarengas alkaa menettää pitoaan. 0.347 s myöhemmin olenkin sit jo täysin kylellään/ keula ja perä alustakomponentit täydessä pituudessa.
Muistikuvani on se että mulla oli sormet jarrulla ihan vain vähäsen, siinä vaiheessa kun rupes katteet raapimaan tonttia. Eli etujarrua oli se "1%" liikaa suhteessa kallistuskulmaan. Datasta katsoen kallistuskulma oli 58 astetta siinä vaiheessa kun etunen lähtee hieman luistamaan, ja jos siinä vaiheessa on etujarrua jäljellä, niin ei ole mikään ihme, että homma lähtee lapasesta. Voihan se olla, että kulunut eturengas, kovat tuulenpuuskat, karvan huono ajolinja, vesilätäkkö, jne osui kans samaan kohtaan. Mutta silti veikkaisin että etujarrulla toi meni, koska paikka on niin täysin tyypillinen nopeen ryhmän kaato. Eli etunen (jarrulla) alta juuri ennen apeksia.
Noh, siinä sitten tajusin tilanteeni mahallani asvaltilla 130 kmh (mopon nopeus kun se oli kylellään) liukuen, että per**le, äkkiä kädet rinnalle ristiin, leuka rintaan ja polvet koukkuun/ sikiöasento. Sit loppu tasanen liuku/ asfaltti, hetken ilmaliito(?) nurmikonkaistaleen yli, ja alko myllytys. En tiiä kuinka monta kertaa kerin ympäri ämpäri, mutta pidin itseni nipussa, ja funtsin vain että koskakohan tää pyöriminen loppuu/ hajookohan joku paikka. Mylly loppu jälkikäteen arvioiden arviolta jonku 50(?) metrin jälkeen, ja totesin että kaikki paikat tuntuu toimivan. Ei tullu ees ruhjeita, eikä mustelmia. Eli täytyy kiittää Alastaro Circuitin pomoa, Tero Tupalaa, erinomaisen hyvin hoidetuista ja toimivista turva-alueista.
Hiekassa oli linjassa neljä isoa kuoppaa, mistä voi laskea montako kertaa mopo oli ottanut nokkaperät. Ja olihan se sen näkönenkin. Kyljet ja tankki ok, mutta keula ja perä otti hittiä.
Tuli todistettua ainakin itselleni, taas, itsesuggestion voima/ valmiin toimintamallin toteutus siina vaiheessa kun iskee joku tietty tilanne päälle.
Jos oisin yrittänyt raajat levällään "hallita" liukumista/ pyörimistä, niin veikkaisin että aivan takuulla olisi hajonnut luita tai niveliä, koska vauhtia oli alkuun kuitenkin se 130 kmh, ja hiekalle joutuessani ehkä joku 100 kmh, niin siinä tilanteessa voimat/ energiat on erittäin suuret.
Oli myöskin aika mielenkiintoinen fiilis olla tilanteessa, jossa paniikinomaisesti täytyi vain pitää itseään sikiöasennossa vailla minkäänlaista kontrollia yhtään mihinkään muuhun, koska se oli ainoa asia mitä siinä tilanteessa pystyi itse tekemään.