Noniin, eilen tuli taas käytyä Kisakallion Urheiluopistolla mittauttamassa miehen kuntoa. Viime kerrasta on kulunut 13kk ja sinä aikana on tullut tehtyä kaikenlaista jumppaa. Tämä porukka kun tykkää datasta, niin laitetaanpa sellaista tähän julkisesti ihmeteltäväksi.
Testaaminen on tuollainen "turistimalli" eli tehdään InBody-kehonkoostumusmittaus sekä 12 minuutin pyöräilytesti. Ei siis ihan happiletkuja suuhun, mutta kohtuullisen laadukasta dataa tuo ymmärtääkseni tuottaa.
Lähtökohta viime vuonna:
- peruskunto kohtuullinen, aiemmin harrastuksena salibandya 10v ajan 4-5 divarissa ja testiä edeltävänä vuonna en tehnyt käytännössä juurikaan mainittavaa treeniä.
Kulunut vuosi:
- ensimmäinen 6kk Elixiassa ryhmäliikuntaa (spinning, power) n.3xvko
- jälkimmäinen 6kk Elixiassa 1-jakoista saliohjelmaa sekä kahvakuulaa n.3xvko
Näiden lisäksi jonkin verran työmatkapyöräilyä fiiliksen mukaan.
Ravintona ihan säännöllistä perusruokaa ja saliohjelman aloitettua mukaan myös palautusjuomat+rahkat riittävän proteiinitason varmistamiseksi.
Sitten sitä dataa muutamalla mittarilla, vertailu alkutilanne - eilinen mittaus. Ikä 38, pituus 171
Peruskunto
- Max vO2 ml/kg/min 39 -> 43
- MET 11,1 -> 12,3
- Max vO2 l/min 2,8 - 3,2
Peruskunnossa siis pientä kehitystä, hapenottokyky parempi ja pyöräilyssä maksimiteho on kasvanut. Laskennallinen maksimisyke 185. Tässä kohtaa petraamista vielä riittää.
Kehon koostumus
- Paino 72,8kg -> 73,5kg
- Rasvamassa 15,2kg -> 12,2kg
- Rasvaprosentti 20,9 -> 16,7
- Lihasmassa 32,4kg -> 34,6kg
- Sisäelinrasva (visceral fat area) 61 -> 115,4
Rasvaa on siis palanut 3kg ja lihasta on tullut lisää 2,2kg. Painoa vajaa kilo enemmän, mikä selittynee solunesteiden lisääntyneellä määrällä. En ihan tarkkaan osaa sanoa. Huonompi juttu on tuon sisäelinrasvan tuplaantuminen aikaisemmasta erittäin hyvästä nyt riskitason 100 ylittävään lukuun. Dataa tuossa lapussa on valtavasti, ihan kaikkea en edes ymmärrä..
Keskustelin tuosta sisäelinrasvasta testin pitäjien kanssa. Yleisesti tuohon vaikuttavat sokeri, rasva, alkoholi, tupakka, stressi. En syö karkkia lainkaan, alkoholin käyttö on vähäistä, käytän nuuskaa ja stressiä ei ole koskaan ollut näin vähän (olin juuri 5kk pois töistä vanhempainvapaalla). Nopean pohdinnan tuloksena epäilykset kääntyivät ruokaan ja lisäravinteisiin(palautusjuomiin). Yksi mahdollinen syy voi olla, että tankkaan tarpeettoman paljon energiaa ja proteiinia palautusjuomilla + rahkalla. Nämä olen lisännyt muun säännöllisen ruoan oheen. En tosiaan ole koskaan laskenut kaloreita tms., pitänyt vain huolen, että syön hyvin. Ja ruokakin ihan "oikeaa" ruokaa, ei mitään ylirasvaista tms. Tätä puolta pitää nyt ottaa tarkastelun alle ja koittaa ymmärtää missä mennään.
Että tällaista. Ei ole ihan se helpoin yhtälö koittaa yhtäaikaisesti pudottaa hiukan painoa ja lisätä lihasta..=)
Yleisesti ottaen tulokset siis ihan hyviä ja itse olen tyytyväinen löytämääni kuntoilumotivaatioon. Ja itse asiassa koko duuniporukan kunto oli noussut vuodessa reippaasti, hieno homma kokonaisuutena.
//Andy