Tulipa mieleeni jakaa parin kuukauden mietteet ja hiukan tuloksia myös salilta. Kun tuossa oli sellaista keliä, ettei oikein päässyt MX:ää tai enduroa ajamaan, niin tuli lähdettyä punttarille.
Tuolta videolta otin salille mukaan liikkeet; Mountain Climbers, Dragon Walks, Jumping Lunges, Pike Roll Out, Lawnmower Extension ja Archer Pushup.
https://www.youtube.com/watch?v=POdzasJklxwOsa liikkeistä näyttää täysin typerille, mutta toimipa vaan aika maukkaasti. Kroppa oli aika useasti täysin järjettömistä paikoista kipeänä.
Kävin siis kahden kuukauden ajan salilla pari kertaa viikossa ja siihen päälle kaksi fillari / juoksulenkkiä per viikko.
Kaikki liikkeet salilla tein mahdollisimman lyhyillä tauoilla ja ripeällä tahdilla, pienillä painoilla sekä pitkillä sarjoilla. Tämän topikin sivulla 42 on tarinaa myös tuosta puolipallosta, jota käytin apuna treeneissä. Alussa ihan pelkkä syväkyykky pallon päällä teki hankalaa (3X10 sarjat), salitouhun lopussa vetelin 3X12 sarjoja 40 kg verran painoja niskan päällä. Eli kehitystä siinä tapahtui ihan mukavasti, samalla kropan tukilihakset kehittyivät ilmeisen hyvin.
Aina alkuun 20 min kuntofillaria, salitreenit ja loppuun 10 min jäähdyttelyä kuntofillarilla.
Nyt sitten ekat treenit ja eka 4h30min kestäneen kisan jälkeen olo oli äärimmäisen hyvä, ei puutumista, voimien loppumista tms. havaittavissa ollenkaan. Joten treeni ei tainnut mennä hukkaan.
Noita videon liikkeitä kun katselee, niin suurimman osan noista voi touhuta kotona, eli välttämättä ei tarvitse edes salikorttia hommata. Suosittelen kokeilemaan!
EDIT: Niin ja siis salilla sitten noiden lisäksi kasa perusliikkeitä, pystypunnerrusta, solttu-penkkiä, kyykkyä, leukoja, ojentajia, taljoja, reisien lähentäjiä sekä loitontajia jne. yms.