Lainaus käyttäjältä: murmela - 19.09.13 - klo:17:41
Mua on aina säälittäny ihmiset jotka valittaa vapaaehtoisduunareiden puutetta.
Meissä on yhteistä tuo säälin tunteminen. Itselläni se kohdistuu ihmisiin jotka neuvovat ja arvostelevat toisia ja kun heitä pyytää näyttämään mallia, niin ei siitä kyllä mitään tule. Näitä ihmisiä löytyy niin nyrkkeilykehien ulkopuolelta suu vaahdossa rääkymästä kuin netistä toisten suorituksia ruotimasta.
Jos tuo kommentti oli suunnattu tänne niin voin kertoa, ettei niin hirveästi enää ole kiinnostusta edes tuosta aiheesta valittaa, aiemmin kyllä, myönnän. Nyt voin kaivaa takataskua ja ostaa sitä mitä piti ennen tehdä itse, esimerkiksi linnunpönttöjä tai uistimia.
Minusta on ollut tosi mukavaa tänä kesänä:
a) käydä ajamassa kisat muiden järjestämissä tapahtumissa
b) nostaa hieman riskitasoa ja kokeilla ajaa sellaista vauhtia jota kuvittelen osaavani ajaa ja ajattelin tehdä sen nyt, niin ei mene vauhtitason mahdollinen kasvu sen uuden, joskus ilmestyvän mopon piikkiin ihan kokonaan.
Kuulostaa ikävältä, mutta viime aikoina ei ole vituttanut ollenkaan niin paljoa kuin edellisinä vuosina ja uskoisin, että tulevina vuosina vielä entistä vähemmän. Vuonna 2014 Jukka-setä ei ole enää pihatalkoita organisoimassa, pikkujouluja järjestelmässä ja luultavasti tulevina vuosina aika paljon vähemmän jotain osallistumistarroja jakamassa ja Moottoriliiton kanssa vääntämässä. Jos Suomesta loppuu kisat ja radat laitetaan kasvamaan kukkia, niin onhan tässä Euroopassa ratoja muuallakin, vaikka alkuun tuolla Viron puolella minne voi mennä mr Pennaa moikkaamaan.
Aika aikaansa kutakin. Oli kiva kokea kulttuurin rikkautta ja kivaa mölinää rappukäytävässä, seuraava naapuri asuu kauempana kuin mihin luoti vaakatasossa lentää. Seuraavan naapurin kanssa, hänet mahdollisesti tavatessani marjametsässä, voin kommunikoida suomeksi, jos haluan kommunikoida. Junassa istuvien ihmisten kanssa tulen jatkossakin toimeen eikä heidän keskustelunsa minua häiritse ja jos huutavat niin kovaa, että kantautuu korviini, laitan vähän kovemmalle autossa stereoita ja ongelma katoaa.
Mielestäni erään Martin tapa suhtautua moottoriurheiluun ei ollut lainkaan huonompi, ei ainakaan väärä. Ehkä tulevina vuosina otan hänestä vähän mallia ja kuuntelen entistä vähemmän muiden mielipiteitä, se rauhoittaa mieltä