Lainaus käyttäjältä: murmela - 22.02.13 - klo:08:58
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 22.02.13 - klo:07:23
Lainaus käyttäjältä: murmela - 21.02.13 - klo:23:20
Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 21.02.13 - klo:16:24
Optimi olisi puolikas aalto, mutta se vaatisi tuplasti pidemmät primäärit, joten tilanpuutteen takia sellaisia ei juuri nähdä.
Mitä toi ois niinku fyysisenä mittana?
Aika tarkan mitan omalle mopolle saat kun mittaat primäärien pituuden ja kerrot sen kahdella. Lopputulos lienee moposta ja huippuväännön kierrosluvusta riippuen jossain 1-1,5m välissä kun puhutaan mopon koneesta. Teoriassa tarkasti laskettuna tarvittava pituus = aallon pituus = aallon etenemisnopeus/taajuus.
Aallon etenemisnopeus on tässä tapauksessa äänen nopeus pakokaasussa ja taajuus saadaan pakopulssien määrästä per sekunti, eli kierrosluvun puolikkaasta. Ainut vähän selvitystä vaativa homma on tuo äänen nopeus, koska se riippuu kaasun tiheydestä ja lämpötilasta, joka taas ei ole vakio koko putken matkalla. Käytännössä tuossa pitää huomioida pakovenan aukioloaika, josta saadaan laskettua aika, joka pulssilla on käytettävissä edestakaiseen matkaan, josta sitten äänennopeuden perusteella saadaan se sopiva pituus. Viime talvena noita laskeskeltiin ja eka omatekoinen pakosarja tiputti tehoa vain 40 heppaa, joten helppoa hommaa. Tosin putki toimi hyvin, mutta pakokaasun lämpötilan väärin arvaaminen aiheutti sen, että huippuvääntö tuli jo 7000rpm, kun sen piti olla 9000rpm ja sekundäärien kollektori oli liian jouhea, joten sieltä ei saatu enää kunnon pulssia. Vääntöä kyllä tuli lisää vakioränniin verrattuna n. 5Nm. Koneena oli Yamahan FZ1 pata.
Ök, kiits. Ja mitä tos systeemissä pitää olla sit primäärien jälkeen/ miten ne speksataan abaut?
Riippuu putkiston ja moottorin tyypistä, mutta 4-1 putken ollessa kyseessä tuossa on oikeastaan kaksi koulukuntaa:
Ensimmäiset pyrkivät hyödyntämään viereisten sylinterien pakopulsseja putkiston toiminnan parantamiseen.
Toiset taas pyrkivät muotoilemaan kollektorin niin, että sillä saataisiin aikaiseksi ejektoriefekti, joka ajaa pakokaasut mahdollisimman tehokkaasti putkesta pois.
Käytännössä molemmilla tavoilla päästään about samaan lopputulokseen, joten oma näkemykseni on, että kunhan kollektori on riittävän avara ja jouheva toimii putki hyvin.
4-2-1 putkistossa sitten mitoitus menee niin, että eka pulssi tulee ekalta kollektorilta ja toka pulssi heijastuu toiselta kollektorilta. Tällöin siis primäärit mitoitetaan korkeamman kierrosluvun (esim. 10 000rpm) ja lsekundäärit pienemmän kierrosluvun (esim. 7000rpm.) vääntöhuipun mukaan. Jos taajuudet ja siten primäärien ja sekundäärien pituudet ovat toistensa monikertoja, on mahdollista vielä saada lisähyötyä aaltointerferenssistä, mutta toisaalta interferenssi voi myös tappaa aallon. 4-2-1 putkistolla on siis mahdollista saada vääntöhuiput kahdelle eri kierrosluvulle, jolloin vääntöalue laajenee. Tälläistä putkea rakenneltiin tohon FZ-1 koneeseen, mutta eka kollektori tuli ilmeisesti liian jouhevaksi, koska selkeä pulssi saatiin vain tokalta kollektorilta ja sekin oli liian matalalla kierrosluvulla, eli putki oli liian pitkä.
Sitten kun mennään eksoottisempiin sylinterilukuihin ja pakosarjoihin, muuttuu homma niin monimutkaiseksi, että ihan pelkällä intuitiolla ei enää pärjää. Teoriassa pakopuolta voisi olla mahdollista virittää imupuolen tapaan Helmholz-resonaattoriksi, mutta käytännössä tuo lienee aika vaikeaa. Noita pulsseja ja varsinkin niiden monikertoja funtsiessa kannattaa muistaa kaksi asiaa:
1) Heijastuneen pulssin energia on vain puolet alkuperäisestä pulssista.
2) Ylipainepulssi heijastuu takaisin alipaine