Lainaus käyttäjältä: pienisopoapina - 30.08.14 - klo:16:32
Lainaus käyttäjältä: Mikko K. - 15.06.14 - klo:21:42
Koitetaan taas päästä kunnon salliessa treenaamaan ja kisailemaan... hyvällä tuurilla jo kolmen viikon päästä!
Tuo kolome viikkua meni jo...
Kirjoitellaas välillä kuulumisia!
Eli kolme viikkoa tosiaan meni jo ja tarkalleen ottaen kaadosta on aikaa 11 viikkoa. Kesäkuun puolessa välin Kemoran jäljiltä olin kipeästä kintusta huolimatta melko optimistinen jatkon suhteen.... Onhan näitä mennyt ennenkin. Tällä kertaa paraneminen on ollut hitaampaa, mutta suunta on kuitenkin oikea. Kipuja on vielä välillä jonkin verran, mutta nilkka teipattuna olen ajanut crossia, juossut lyhyitä pätkiä ja räärää mopon päällä on myös tullut vierailtua. Oikeastaan teamin kannalta kerrottavaa löytynee kauden kisoista ainoastaa viimeisestä, eli Motoparkista.
Pari viikkoa ennen Motoparkin kisaa tein paluuta radalle ja ajo tuntui Kemoralla todella vaikealta ekana päivänä. Ennätysvauhdista oltiin pari sekuntia jäljessä eikä meno ollut mitenkään liian vakaata. Lauantaina oli siis se pakollinen tutustumispäivä pitkästä aikaa ja sunnuntaina olisi ollut kerhokisaa ja muuta mukavaa, mutta Yamaha päätti toisin. Kytkinkori halki, kytkimen navassa murtumia ja muuta pientä harmia. Noh... ei edes jaksanut vi***taa, koska tässä parin vuoden aika on käynyt selväksi, että ei tämä mitään allasjuoksua ole tapahtumien suhteen.
Menohaluja oli vielä jäljellä ja pari laina/vuokrapyörää tarjoutui ystävällisesti markkinoille. Kiitokset kaikille mahdollisuuden tarjonneille.. ei olisi arvannut että kausi pääsi jatkumaan näin helposti. App:n kanssa tuli puheeksi Juniorin 600:n ja todettiin sen olevan vähän väärään luokkaan tarkoitettu pyörä, mutta muutaman sekunnin tarkan harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllähän silläkin voi kilpaa ajaa.
Tavarat siis kyytiin ja kohti Motoparkkia. Pyörä istui lapaan aika kivasti, tosin alkuun oli suuria vaikeuksia muistaa pitää sopiva vaihde silmässä ja se kaasu oikeasti selällään. Keula olisi saanut olla totuttelu jälkeen hitusen jäykempi, mutta asian kanssa pystyi elämään pehmentämällä vähän ajotyyliä.
Aika-ajo meni heti aamusta ihan vihkoon ja ruutu taisi olla 23./29. Vaikka kuinka saisi hyvän startin, niin edes rivin tai kaksi edempää homma olisi varmasti helpompaa.
Ensimmäisessä kisassa startti oli kohtalainen, mutta viimeinen puristus puuttui ja pari pyörää valui ohitse kisan tiimellyksessä. Sijoitus taisi olla B.n 9. ja sellainen vähän mitään sanomaton fiilis jäi omasta suorituksesta, joka tiesi kovaa nälkää seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä oli arpajaisia renkaiden kanssa, mutta slicksi keli seiltä tuli, vaikka sadetta vähän toivoinkin. Viivalle rullatessa fiilis oli itsevarma ja valojen syttyessä nykäisin kierrokset suoraan aika lailla rajoittimelle. Kytkimellä ja jarrulla reippaasti liikkeelle ja takasuoran avaukseen mennessä taisin parantaa 6 sijaa. Koitin ajaa ilmeisesti Vehkaojaa takaa, mutta jäin tasaisesti jotain 10-15 metriä kierroksella, kunnes touhu keskeytettiin punalippuun. Takaisin ratavarikolle ja tässä vaiheessa mekaanikko (ekaa kertaa tälläinen apu mukana) toi juotavaa, putsasi visiirin ja antoi palautetta ajosta. Tuntui mahtavalta, kun ei tarvitse kaikkea vääntää itse, vaan joku oli auttamassa.
Uusinta startissa keula karkasi liian korkealle ilmaan ja menetin muutaman sijan. Tämän jälkeen saikin ajaa muutaman kierroksen ihan tosissaan kilpaa, kunnes ohitettavaa ei ollut enää näköetäisyydellä ja uusi punalippu keskeytti kisan. tuloksissa 5. ja rehellisesti sanottuna tällä treenimäärällä olisi ollut asiaa korkeintaan 4. sijalle eikä yhtään parempaan.
Tämän ja ensi kauden suhteen ei ole jääty suinkaan lepäilemään, vaan tarkoitus on treenailla erilaisilla 2-pyöräisillä läpi talven. Mm. tänään tuli taas kierrettyä enduropolkuja pari tuntia ja uskon, että monipuolinen ajotreeni palkitsee ensi keväänä jo ekoina ajopäivinä.
Eka kausi B.ssä, vaikka melko tyngäksi jäikin, oli kohtalaisen opettavainen ja vaikka onnistuin parantamaan vauhtia ainoastaan parilla radalla ehkä sekunilla, on ajo varmemman oloista ja muutaman startin myötä myös pelisilmä kisatilanteessa on kehittynyt. Siinä lajissa kun yksittäinen nopea kierros ei merkkaa mitään, vaan eka maalissa on voittaja. Toivottavasti ensi kauteen saadaan gridiin enemmän pyöriä ja toisin kuin kauden alussa, toivon A:n ja B:n yhteislähtöä sekä toisen päivn kisasta vielä himpun verran pidempää. Osa kilpakumppaneista karkaa kuitenkin A:n sekaan kauden jälkeen, ja muutamaa vanhaa B-kuskia olisi kiva päästä haastamaan myös ensi kaudella.
Talvella ei siis tosiaan levätä laakereillaan, vaan tehdään pohjatyötä kesän nopeille kierroksille. Ilmoitusluontoisena asiana kerron olevani ensi vuonna SBB:n mestari, koska pystyn siihen ja ajatus siitä mitä menestyminen vaatii, on kirkastunut aika selvästi
-Mikko