Millaista vauhtia olette menneet noihin Alastaron nopeisiin mutkiin? Vuorela painelee tonnarilla yllä olevan videon mukaan nopeeseen oikeaan ~125 km/h ja nopeaan vasuriin ~120 km/h.
Mulla oli samoja nopeuksia 675 triumphilla ja mietin, puskeeko äijät niihin normaalisti kovempaa?
Pirun vaikeen tuntuista oli jättää taitto myöhäiseksi, kun röykkyjä tuntui löytyvän kaikkialta noiden nopeiden mutkien ympäristöstä.
Lisäksi kysymys, jarrutatteko nopeeseen oikeaan? Itse huomasin, että päästän kaasun turhan aikaisin ja liruttelen mutkaan kääntökohtaan. Sitten vauhti olikin tippunut 4-vaihteella jo sen verran, että ei siinä tarvitse välttämättä jarruttaa. Jarruttelin kuitenkin vähän, jotta sain keulaa alas ja taittoa paremmaksi. Jotain siihen mutkaan pitäisi kuitenkin keksiä, jotta siinä olisi edes hieman ajamisen meininkiä.
Matalaa 27:aa tuli ajettua. Seuraavalla kerralla paremmat välitykset ja uuden sotasuunnitelman kanssa liikkeelle