Sananen näin lauantai-illan ratoksi.
Minusta on ollut todella kiva lukea kirjoituksia avoimin mielin ja nähdä monipuolisuutta yleisissä kirjootuksissa ja opastuksissa...
jotkut lähestyy asioita enemmän "teoreettiselta" kannalta ja jotkut taas käytännön tasolta.
Kaikkien erilaiset lähestymistavat asioihin rikastuttaa foorumia ja löytyy jokaiselle jotakin, hienoo.
Tästä näppärä aasinsilta toiseen ja vähän samaankin asiaan, että varmasti tulee kaikille selväksi...
jos ei ole eri mielipiteitä, muuttuu saitti aika yksipuoliseksi ja me alokkaat vaan kumarrellaan samaan suuntaan ja imetään yhdet opit, sen takia on hyvä kun tulee keskusteluja aiheesta kun aiheesta ja saadaan valita, mitkä juuri meille soveltuu.
Mutta, me emme tule hyväksymään minkäänlaista pahansuopaisuutta, loukkaavaa käytöstä, tahallista vääntöä ja naljailua vailla mitään muuta tarkoitusta kuin saada toinen mukaan "leikkiin".
Mitään "rata-raamattu piiriä" ei ole tarkoitus tehdä ja kuten jo aiemminkin kerroin, huumori ja hyväntahtoinen piikittely on sallittua, tietenkin.
Jokainen taatusti tietää, mistä puhun ja miettiköön kukainenkin tykönään, loan heitto foorumeita olen lukenut tarpeeksi ja sellaista tästä ei tule.
Viihtyvyys on avainsana tällä saitilla, me kaikki voidaan se luvata jokaiselle tänne rekkautuvalle ja tätä muuten lukevalle, ei se ole paljosta kiinni.
Tämä vuodatus ei johtunut kenenkään kirjoituksista, täällä on ollut pääsääntöisesti todella asiallisia kirjoituksia ja turhat höpinät on poistettu, jos sellaisia tavattu, kunhan vaan otin meille tärkeen asian esille.
Hyvää lauantai-illan jatkoo ja chatissa voi toki päästellä hieman vapaammin, sinne tuskin modet edes uskaltautuu, omalla vastuulla kuitenkin...