No johan tuli ajattelemisen aihetta.
Ensimmäisenä tuli mieleen, että ajelen nyt ensihätään normiajoa muutaman vuoden
ja alan sitten vasta haaveilla rata-ajosta, kun on perusjutut hanskassa.
Sitten tuli mieleen, että eipä siinä kenenkään päivä pilalle mene, vaikka tahkoankin radalla mukana, vaikkakin ihan omassa luokassani.
Ensimmäisellä ratapäivällä sain kouluttajalta, joka ajoi perässäni, neuvoksi mm. ettei kannata vaihtaa vaihteita, eikä kiihdytellä ja jarrutella, vaan pyrkiä ajamaan tasaisia tyylipuhtaita kierroksia, pitäen näytetyt ajolinjat.
Kuuntelin pää punaisena nuo neuvot ja ymmärsin, ettei ajossani ollut juuri mikään kohdillaan.
Odotinkin kyllä ekalta kerralta (itseltäni) niiiiin paljon, että pettymys omaan ajoon oli suuri ihan ilman kouluttajan sanojakin.
Toisella ratapäivällä kukaan ei sanonut mitään, en kyllä erikseen kysellytkään.
Ja tosiaan kolmansilla minulle hekotettiin avoimesti, miten kukaan voi ajaa noin niin kuin hidastetussa filmissä.
Kuulema ensin näytti takaapäin, että tuohan menee rennosti ja sulavasti,
mutta lähemmäs tullessaan pelkäsivät minun kaatuvan mutkissa kyljelleni - siis kellahtavan kanttarille pysähtymispisteessä

Eivätkä tainneet irvileuat kovin paljoa edes liioitella.
Epävarmuuteni johtui kokemattomuudesta.
En haluaisi, mutta taidan lukeutua niihin tyyppeihin, joille asiat ei mene perille muuten kuin kantapään kautta.
Kaiken oppimisen ei soisi tapahtuvan epäonnistumisen kautta. Kuten tähän mennessä on päässyt käymään.
Houkuttelisi ajatus oppia ajamaan - mallia katsomalla ja ohjeita kuuntelemalla - onnistumisten kautta.
Sain tuntumaa ja ajatusta jarruttamiseenkin vasta kun kaaduin, koska puristin lukkoon

viimeisellä ajotunnilla. Sitten suoritin käsittelykokeen(jarrutustehtävä tuntui paljon helpommalta kuin ennen kaatoa) ja inssin.
Tällä kaavalla minun pitäisi ajaa hiekalle, jotta tajuaisin, miten sinne ei joudu.
"Kouhottaminen" viehättää ajatuksena kuitenkin vähemmän kuin paikallaan junnaaminen,
joten mieluummin koulutan itseäni liian kauan liian hitaasti
kuin kirjoitutan yhtäkkiä nimeni siihen teidän top5-listaan.
Juu ei ajamista netissä opiskella tai opeteta,
mutta oivaltamisia voi saada mielenkiintoisista ja vakuuttavista vastauksista.
Lainaus käyttäjältä: nopea57 - 06.03.12 - klo:20:38
Ahaa, nyt tais löytyä sopivasti kokeneempi ratakisaan: Maria 
Lupaan ajaa perässä ihan sovitun määrän kierroksia. 
Jos tämä oli haaste, niin montako kierrosta ajattelit ajaa perässä?
Joko mä voitin?