Aika loppuun kaluttu aihe tämä ajo-asento mutta kyllähän noita asentoja on vaikka minkälaisia nopeillakin kuskeilla. Jonkinmoisen optimaalisen ajo-asennon metsästäminen tuntuu hieman turhalta hommalta vaikka kyllä mulla itsellänikin on ajatus siitä millanen ajo-asento on hyvä.
Itse yritän ajaa niin että persettä ei kovin paljoa siirretä. Ideana jotakuinkin se, että persvako menee siinä satulan reunan kohdalla eli että toinen kankku on aina tukevasti penkillä. Yläkroppaa sitten sinne mutkan suuntaan sen verran kun on tarvista. Sitä pyörää on tarkoitus kallistaa kunnolla, mitä enemmän se on kyljellään sitä paremmin/pienemmällä säteellä sillä on edellytykset

mennä mutkan läpi. Järjen käyttö tietenkin suotavaa.
Tota sun kuvaa kun jarska katsoo niin vaikuttaa siltä että sulla on ideologiana heitellä hanuria puolelta toiselle yläkropan ollessa aika lailla paikallaan. Voin olla väärässäkin, ei yhdestä kuvasta sitä näe. Jos haluat enemmän sitä yläkroppaa alkaa siirteleen niin keskity siihen että liikutat aluks hiukan vähemmän sitä hanuria sivulle ja sitten oikein tietoisesti työnnät ulkopuolen kättä suoremmaksi jolloin sun yläkroppa menee väkisinkin sinne mutkan suuntaan reilummin. Sitten jos haluat oikein pro tyyliä hakea niin keskityt vielä siihen että pää ei hakeudu pystyasentoon eli taitu niskasta kun yläkroppa on siellä sivulla vaan on suorana kropan jatkeena.
Noi on jotenkin ei-luontevia asentoja ihmiselle ja motoriikka haraa siinä vastaan aluksi. Mun kokemuksen mukaan siinä pitää tavallaan tietoisesti/pakottaa se kroppa käyttäytymään tuolla lailla.
Teemu