https://www.kauppalehti.fi/uutiset/alastaro-on-luopumassa-kiihdytysautoilun-em-osakilpailustaLiian kallista. "Kiihdytyssuoralle tehtävien sadevedenkeräykseen kohdistuvien uusien investointien kokoluokka olisi helposti miljoonan, emmekä saisi siitä millään kannattavaa liiketoimintaa", Resyklin hallituksen puheenjohtaja Tero Tupala sanoo.
Kiihdytysautoilun kuninkuusluokan arvokilpailu on jäämässä sateen jyräämäksi – radan omistaja Resykli ehdottaa ympäristöongelmien ratkaisuksi kilpailun lopettamista. Suurimmat vaikutukset näkyisivät matkailutoimessa.
Loimaalla aiotaan lopettaa kaupungin suurin yleisötapahtuma, kun kiihdytysautoilun EM-sarjaan kuuluva osakilpailua ei Alastaron moottoriradalla enää ensi kesän jälkeen järjestettäisi. Alastaro Circuitin tunnetuimpaan vuosittaiseen tapahtumaan Nitro Nationalsiin on saapunut parhaimmillaan kymmeniätuhansia katsojia ihmettelemään Euroopan nopeimpien, nitrometaanilla liikkuvien top fuel -dragstereiden tulenlieskoja.
Nyt Alastaron radan omistava Resykli Oy esittää Aluehallintovirastolle antamassaan selvityksessä, että kiihdytysautoilusta luovutaan, mikäli muun muassa hulevesien keräysvaade toteutuu täysimääräisesti. Pöyry Finlandin laatimassa selvityksessä kirjoitetaan, että "Resykli Oy ei ole taloudellisista syistä eikä kiihdytysajotoiminnan vähyyden takia valmis tekemään mitään edellä mainituista poikkeavia erillisiä suojaustoimenpiteitä" ja että se on "valmis luopumaan kiihdytysajotoiminnasta välittömästi".
Ongelmana ovat radan alla sijaitsevat pohjavedet. Viereisen kiinteistön talteenottolaitoksen kautta vedet päätyvät Turun alueelle satojen tuhansien ihmisten käyttöön.
"Kiihdytyssuoralle tehtävien sadevedenkeräykseen kohdistuvien uusien investointien kokoluokka olisi helposti miljoonan, emmekä saisi siitä millään kannattavaa liiketoimintaa", kertoo Resyklin hallituksen puheenjohtaja Tero Tupala.
Vuonna 2015 annetussa voimassa olevassa ympäristöluvassa edellytetään, että pohjaveteen kohdistuvat päästöt ja riskitilanteet pitää saada kuriin. Tupala kertoo, että vuoden 2016 elokuusta alkaen tarkennuksia on esitetty, mutta nyt lokakuun lopussa aikaraja ympäristöluvan lisäselvityksille tuli täyteen.
"Annoimme Pöyryn laatimassa selvityksessä omat ratkaisuehdotuksemme. Jos emme olisi niin tehneet, voimassaoleva ympäristölupa olisi rauennut."
Tupala painottaa, että mitään viranomaispäätöstä ei ole vielä tehty.
"Olemme ainoastaan ilmoittaneet, että olemme valmiita lopettamaan kiihdytysajotoiminnan välittömästi, jos lupaehdot täyttyvät. Ensi kesän kilpailuille aika on varattu, mutta siitä eteenpäin tapahtuvalle toiminnalle tarvitsisimme päätöksen tai ehdotuksen asiassa ensi vuoden alkupuolella", Tupala kertoo.
Alkuperäisessä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä vuodelta 2015 linjataan, että radalla voi harjoittaa kiihdytysajotoimintaa vain kymmenenä päivänä vuodessa ja että jokaista ajotapahtumaa pitää seurata kaksi päivää, jolloin radalla ei ajeta lainkaan. Näin Resyklin toimintaan kiihdytysajokilpailuiden lopettamisella ei olisi Tupalan mukaan "niin merkittävää" vaikutusta. Yhteensä ajopäiviä Alastarossa on vuodessa noin 180.
"Nykyisin radan käyttöaste lähentelee sataa prosenttia. Toki kiihdytysautoilun EM-kilpailut ovat huomioarvoltaan ja imagoltaan suurin tapahtuma radallamme ja moottoriurheilussakin yksi harvoista kansainvälisen statuksen omaavista suomalaisista tapahtumista, mutta taloudellisesti se ei tuo niin merkittävää osuutta Circuitin liikevaihdosta", Tupala kertoo.
"Suurin vaikutus kilpailun lopettamisesta kohdistuisi kunnalliselle tasolle, kun sen tuomat matkailijavirrat poistuisivat, mutta myös tapahtuman järjestäjälle – Resyklihän ei itse järjestä tätä kilpailua."
Alastaro Circuitin liikevaihto on pyörinyt hieman alle 500 000 eurossa, mutta tänä vuonna kasvu on ollut merkittävää. Tupala kertoo, että nyt ynnätään noin 600 000 euron liikevaihto ja tulosta on tulossa jopa 150 000 euron verran.
"Olemme kasvavista segmenteistä saaneet kiinni erityisesti yritysasiakkaita sekä erilaisten mainosten ja televisiosarjojen tuotantoyhtiöitä."
Tupala kertoo, että mikäli se joutuu luopumaan kiihdytysautoilun EM-kilpailusta, radalle on tulijoita.
"Teimme ison investoinnin ja uusimme uudella saumattomalla päällysteellä koko moottoriradan. Se tulee lisäämään kysyntää erityisesti moottoripyöräilyn puolelta, josta meille tulee jo nyt noin 70 prosenttia asiakkaistamme."
Alastaro on saanut Nitro Nationalsilla myös kansainvälistä huomiota, sillä EM-sarjaan kuuluvia kuninkuusluokan top fuelin kuutta osakilpailua ajettiin viime kaudella vain neljällä radalla. Alastaron ohella Hockenheim oli mukana yhdellä, kun taas Ruotsin Tierpissä ja lajin pyhätössä Englannin Santa Podissa ajetaan kaksi osakilpailua.
Kiihdytysautoilu on erityisesti Englannissa suosittua, joten sieltä on Alastaroon saapunut runsaasti yleisöä sekä toimittajia. Kilpailu on televisioitu ympäri Eurooppaa ja muun muassa Suomessa suorana. Top fuelin suomalaismenestyjiä ovat olleet muun muassa Euroopan mestaruuksia voittaneet Anita Mäkelä ja Risto Poutiainen ja luokassa on ajanut myös mäkihyppääjänä tunnetuksi tullut Janne Ahonen.