Lainauksia pohjolan tuoteselosteesta ja vakuutusehdoista:
"Vuodenaikahinnoittelu
Voit ajaa rekisteröidyllä moottoripyörällä, mopoautolla, mopolla,
mönkijällä, moottorikelkalla tai käyttää matkailuvaunuasi aina läpi
vuoden kun sääolosuhteet sen sallivat. Liikennevakuutus ja kasko
ovat voimassa ympäri vuoden, mutta olemme huomioineet, että
vahinkoriski vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi kun et aja
moottoripyörälläsi talvella, on vakuutusmaksu silloin alempi, eikä
liikennekäytöstäpoiston ilmoittaminen ole välttämättä tarpeellista."
"Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, vakuutusyhtiöllä
on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa.
Muu osa jo suoritetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle.
Palautettava vakuutusmaksu on 1/360 vuosivakuutusmaksusta päivää
kohden.
Palautettavaa vakuutusmaksua määrättäessä voimassaoloaika lasketaan
päivinä sen vakuutuskauden mukaan, jota vakuutusmaksu koskee. Vuodenaikahinnoiteltujen
vakuutusten vuosimaksu jakaantuu kuitenkin eri
kuukausille riskiä vastaavasti ja vakuutuksen päättyessä palautetaan jo
suoritetusta vakuutuskauden maksusta sen loppuosa."
Eli noiden perusteella vuodenaikahinnoittelu koskee vain kilvellistä peliä.