Omakohtaisia kokemuksia löytyy jokuselta kaudelta ja parhaat tulokset tuli 2007 ja 2008 sekä etenkin nyt 2013, kun on jättänyt ajon kokolailla pieniksi.
Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että kaikki ei varmasti sovi kaikille, tässä kuitenkin omia kokemuksia ja havaintoja.
Suurin ajomäärä niin kilometreissä kuin ajopäivissäkin tuli omalle kohdalle kaudella 2006. Silloin ratapäiviä kertyi 75 kpl ja kilometrejä tuli n. 9000km. Ja kaikki siis pelkästään radalla. Kehitystä tuli, mutta ei oikein siihen tahtiin kun olisi ehkä toivonut. Tuli siis tahkottua liikaa ja ilman kunnon ajatusta sekä tuli vedettyä possujunaa, sen pyytäjiä kun tuolloin löytyi paljon. Eikä siinä mitään, mielellään sitä opasti muitakin, mutta ei se omalle ajolle hyvää tehnyt.
2007 tiputin ajokilometrit kokonaisuudessaan karvan yli 4000km ja 2008 taisin jäädä 2800km. Ja nyt tietysti poikkeuksena 2013 ja tuli kokonaisuudessaan 7 ajopäivää, eli alle 1000 km

Mutta se mitä tein toisin, oli se että perusasiat laitettiin kuntoon jo ennen kauden alkua, kunto paremmaksi, pyörä mahdollisimman lähelle totuutta heti kun sen vain suinkin pystyi tekemään. Pyörät rakennettiin hyvistä osista eikä niiden kanssa tarvinnut sohlata kesken kauden. Ja joka ikinen kerta kun radalle meni, niin oli päämäärä mitä tehdä. Yhtään turhaa kierrosta ei ajettu... tai siihen ainakin pyrittiin. Ja heti ekasta kierroksesta lähtien niin kovaa kuin uskalsi sekä osasi. Okei, tuli 2007 kaudella kaatojakin, mutta kuten Mossakin sen sanoi, niin parempi hakea rajat nopeasti, kuin tuhlata kymmenen rengassarjaa siihen. Kaadon korjaa kuitenkin pääsääntöisesti yhden - kahden rengassarjan hinnalla, kun puhutaan siis perus lowsiderista.
Peruskunnon tärkeyttä ei tässä touhussa voi aliarvioida. Mitä parempi se peruskunto on, niin sitä pidemmälle pää pysyy kasassa ja ajosta on itselle kehityksellisesti hyötyäkin. Ajokunto tulee sitten muutaman ajopäivän mittaan, mutta jos on pystynyt ajamaan vaikka talvella jäärataa, crossia tai enduroa, niin kaikki on kotiinpäin. Jopa kelkkailu kelpaa hemmetin hienosti!
Ja itse ajotreeneissä, heti jos tuntui siltä ettei huvittanut tai joku tökki vastaan, niin kamat kasaan ja pois radalta. Jos siihen asti oli pysynyt pystyssä, niin todennäköisesti sillä parilla viimeisellä setillä ei olisi pysynyt. Koheltaminen pois ja ajatuksella, mutta silti täydellä iskulla joka ikinen setti.
Ja ajon jälkeen miettii mitä tuli tehtyä, mitä pyörä teki, voisiko se tehdä jotain toisin. Ajatukset ylös paperille. Ja vaikka tuntui hyvältä, niin silti kannattaa aina kokeilla jotain yksittäistä säätöä johonkin suuntaan, maltilla, josko siitä saisi vielä paremman itselleen. MUTTA! Ruuvari kannattaa jättää välillä rauhaankin, ei säätäminen kannata pelkästään sen säätämisen ilosta. Ja jos / kun kierrosajat on sekunnin päässä omasta ennätyksestä, tai jopa ylikin, niin ruuvimeisseliin ei kosketa. Silloin jos ei ajeta oikeasti omien ennätyksien lähellä tai niiden alle, niin säätämisestä ei ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin. Ja ei ole ajon jälkeen väärin pohtia ajoa itsekseen. Liika härdelli sotkee äkkiä ajatukset ja kun siihen joku kuitenkin tulee kertomaan omia ajatuksiaan, niin menee todennäköisesti itsekin sekaisin. Tietenkin jos neuvoja on joku sinua reippaasti nopeampi, niin kannattaa kuunnella korvat höröllä ja koittaa josko neuvot toimisi itsellekin. Kaikki neuvot kun ei välttämättä yks-yhteen sovi juuri sinun nopeuksille.
Mitäköhän muuta... mennään nyt näillä alkuun. Ja kun lisää ajatuksia tulee sekä niitä palaa mieleen, niin kirjoittelen tänne.