Laitetaan täältäkin pientä tarinaa!
Viime kesän ajelin ensimmäisellä omalla moottoripyörällä mallia Honda cbr 600rr. Kilometrejä kertyi oikein iloisesti noin 10tkm, lähinnä mutkateitä ja työmatkaa tuli vedettyä ja hauskaahan se oli! Loppukesästä kaveri kannusti menemään radalle, vaikei sillä itsellä enää omaa mopoa ollutkaan, mutta aikoinaan oli pyörinyt radalla paljonkin.
Sitähän tuli sitten mentyä syyskuun Tuen ratapäiville Alastarolle, pihalla, kuin lumiukko koko touhusta ja oletuksena, että tuo homma on varmaan vähän samankaltaista, kuin mutkapätkien kiertäminen. Totuus oli luonnollisesti hyvinkin toisenlainen. Ajo oli hajannaista ja meni muutenkin yliyrittämisen puolelle oikein kunnolla, varsinkin kun ei ollut mitään käsitystä rata-ajosta ennakkoon. Hitaassa ryhmässä jäi jalkoihin pahasti ja mikäli oikein muistan, kaveri taisi kellottaa reippaasti yli 1:50 aikoja, sen muutaman kierroksen mitä tuli kellotettua.
Kokemus oli kuitenkin oikeinkin positiivinen ja loppupäivästä aloin jopa nauttimaan ajosta. Sitten tuli talvi ja pitkä tauko mopoilusta. Syksyinen ratakokemus herätti paljon tunteita ja intohimoa lajia kohtaan ja odotin jo seuraavaa ratapäivää kuumeisesti, vaikka pitkä talvi oli edessä. Tämän talvitauon aikana tuli plärättyä foorumeita aiheeseen liittyen ja tutustuttua näin teoria-tasolla ratailuun, sen minkä pystyi. Samalla silloiseen mopoon pientä parannusta ja alustan huoltoa, niin, että vekotin on iskussa kevään ratapäiville.
Tulihan se kesä sieltä vihdoinkin ja eikun Alastarolle heti, kun siellä alkoin jotain tapahtua (Alastaro siksi, että satun asumaan tässä aika lähellä). Siitä sitten säännöllisesti vähintään kerran parissa viikossa ratailua tuli harrastettua pitkin kesää ja into senkun kasvoi. Jossakin vaiheessa huomasin, että per**le, en ole moneen kuukauteen ajanut mopolla mitään muuta, kuin koti-alastaro-koti väliä ja yksi Botnia-reissukin tuli tehtyä. Siitä aika nopeasti päätös; myydä kilvellinen pois ja ostaa kilvetön ratamopo. Päätös toteutui aika nopeasti ainakin kilvettömän mopon hankinnan osalta (kilvellistä en ole saanut vieläkään myytyä). Mopona nykyään siis r6r vuosimallia 2008, josta löytyy kaikki ratailuun tarvittavat palikat. Ostin sen sellaiselta kaverilta, joka lopetteli harrastusta ja täten sain mopon lisäksi kaikki tarvittavat oheis-välineet (lämppärit, ajanotto, pukit, varaosia jne)
Muutama ratapäivä takana uuden mopon kanssa ja ajat on lähtenyt tippumaan ihan kivasti. Viime Alastaro viikonlopun parhaaksi jäi 1:32,6 ja olen siihen enemmän, kuin tyytyväinen. Kesän aikana on lähtenyt sellaiset 15-20 sekuntia pois ajasta ihan vaan ajamalla. Mitään tavotteita ei ole ollut. Nykyään pyrin jo vähän keskittymään siihen,mitä tekee ja loputon suohan tämä on

Muutama kaverikin on tullut houkuteltua ainakin silloin tällöin mukaan.
Tämä kesä alkaa pian olla paketissa, vaikkakin tarkoitus on vielä radalla käydä, toivotaan, että kelit sen sallii. Ensi kesänä tavoitteena kiertää helvetisti enemmän muita ratoja, ympäri Suomen. Tunnetusti aika ja raha pistää jatkuvasti vastaan tässä harrastuksessa, mutta katsotaan miten tämä lähtee toteutumaan.
Hyviä ajoja kaikille! Vielä on kautta jäljellä