Lainaus käyttäjältä: Nitrous - 07.03.12 - klo:08:07
Lainaus käyttäjältä: Fasu1000 - 06.03.12 - klo:21:10
Lainaus käyttäjältä: app - 06.03.12 - klo:20:32
JOS huomaa ettei riitä, mopo pystyyn vaan ,ja kovaa jarrua loppuun saakka. Palmasissa pysähtyy jo ennen hiekkaa.
Sama tullut mieleen maantielläkin. Jos tiessä leveyttä vaikka 8m. ja huomaa ettei lähde taittumaan,niin liinat kiinni. Viistoon tien poikki jarruttaen vauhdit on nollassa ennen kanavaa. En ole tosin kokeillut vaan painanut väkisin kaarteen läpi. Voisi toimia kuitenkin ns. hartialukko tilanteessa jollakin ja olla ihan järkevää.
Tiellä usein roskaa ja muuta,mutta aina kannattaa yrittää kun olla tekemättä mitään.
Jos kovin noita hartialukkoja puskee, on syy väärässä katseenkäytössä. Eli katse jumiutuu ulkokaarteeseen kun sen pitäisi osoittaa sinne mutkan suuntaan. Toinen juttu on sitten se, että olisi varmaan fiksua jättää se rajojen hakeminen radalle eikä yllättää itseään kadulla.
Edit. Jos tuntuu, että mutka menee pitkäksi, auttaa vähäinenkin jarrun käyttö yllättävän paljon. Alastaron Las Palmasin ja Lemminkäisen lisäksi esim. Kemoran paluusuoran jarru on aika hyvä paikka todeta tämä ja tilaakin taitaa olla vielä enemmän kuin Alastarossa.
Hartialukko on uusi termi, joka ilmeisesti tarkoittaa jonkun sortin paniikkitilannetta, jossa konstit loppuu.
Mä olen kaks kertaa päättänyt jättää kaatumatta tahallani, ja pitää mopon pystyssä, jatkaen suoraan pehmeälle hiekalle.
Ensimmäinen kerta Ahvenisto ja tarun mutka Gixerillä. Tulin mutkaan nomaalisti, mutta olin vaihtanut hitaamman takia jo varikkomäessä kakoselle. Tulessani Tarun mutkaan heitin pienempää ja kytkin ylös. Samalla kaikki hiljeni ja kone sammui, olikin ykkönen pesässä. Pakko ottaa kytkimellä irti perä, mutta mutka ei riittänyt, vaan jatkoin suoraan ja jarrua. Mopo suorassa menin hiekalle kävelyvauhtia. No panic.
Toinen kerta alastaro. Olin ajanut edellisellä setillä oman enkkani 1.28.05, ja loistava tuntuma koko päivän. Seuraavalla setillä savutin mustan rykkösen, joka laptimerin mukaan meni 1.29-1.30 vauhtia. Ainoa paikka, jossa huomasin pystyväni ehkä ohitukseen, oli Palmasin jarru. Ekalla yrityksellä pääsin suoran puolivälissä tasan rinalle, muta ei tippakaan pidemmälle, eikä kuski nähnyt minua. Seuraavalla kierroksella koitin taas, ja sama homma; teho riitti rinnalle, vaan en uskaltanut pitää asemaani sisällä, koska kuski ei huomannut minua taaskaan. Siten muistin kevään kurssilla, kun oli puhe jarrutamisesta, ja opettajista joku painotti, että kun lähtee ohittamaan, pitää päättää myös että nyt ohitetaan, eikä aleta huopaamaan kesken kaiken. Otin palmasia edeltävässä vauhtimutkassa ulomman linjan sisäämenossa, ja koitin avata kovempaa ulostulossa. mutta jäin hiukan sisään mennessä vauhtioikeaan, ja olin avauksessa enemmään peräsä kun edelisillä yrittämillä, mutta avasin kovaa, ja pääsin taas rinnalle, ja hiukan ohikin. Kanttari (tottakai!!!) koko ajan katseen kohteena, mutta vauhtia reippaasti liikaa, ja varma lippa, jos koittaa kantata. Ei muuta kun mopo vaan pystyssä, kun ei ollut ketään edessä, ja maksimijarrulla kohti tasaista hiekkaa. vauhti kuitenkin kuoleentui, ja pari metriä ennen radan reunaa takapyörä tömpsähti takas alas, ja olin pysähtynyt. Saman tien ykkönen ja rykkösen perään; aioin ajaa kaverin vielä kiinni (turha toivo). Kun tulin majakan kohdalle, laptimer heitti lukeman 1.35.40, mikä oli 0.45 nopeampi kun edellisen kesän pohja-aika 1.35.85. Arvaatten että oli hauskaa!
Tästä syytä mulla on tapana sanoa omasta vauhdista, vrt kisaa ajaviin, että menee sen verran vielä enemmän aikaa kierroksilla kun kovapäisillä, kun tapana on käydä Palmasisa kahvilla. Noin 8 sek otti kierrosajasta pois tuo Stoppi.
Ei ole yksi, eikä kaksi tapaa tehdä asioita oikein tai väärin, ja tämän takia en koskaan näillä vauhdeilla noviisina lähde antamaan minkään sortin neuvoja varsinaiseta ajotekiikasta jne aloitteleville ratailijoille, sen ei ole toisen noviisin virka. Minä jatkan kurssien parissa, ja joka ikinen ratapäivä kun vaan sattuu kohdalle joku kisakokemusta omaava, tai muuten punaturkkinen kettu, kyselen heiltä neuvoja ja tapoja, miten he toimivat tässä ja tuossa. Viime kesänä menin Alastarossa 4 kertaa hiekalle, 3 näistä hallitusti, kun avuksen alussa huomaan meneväni väistämättä ulos. Ja neljännellä sarvista roikkuen, pahan sladin päätteksi.Pystyssätuurilla pysyen.
Nuorena kundina Hämeenlinnassa ajeltiin kavereiden kanssa ensin mopoilla, siten satasen Kawalla, ja vielä piikin Zynndapilla Parolan panssari-urilla, missä krossikuskit treenasivat. Asfalttikumeilla katupiikillä suhasin, kun ei ollut muuta vehjettä. Kaatuilin monet monituiset kerrat, mutta niiltä ajoilta jäi selkäruotoon lukemattomia tilanteita kun mopo vei miehenalkua, niin että volttia lenettiin ym.
Alastarossa on niin hyvät tasaiset hiekka-alueet, että en, ihan oikeesti, ole huomannut juuri edes sykkeen nousseen, kun päätin hallitusti jatkaa hiekalle. Ei muuta kun kaasua kevyesti hiekalle tulessa, ettei etupyörä sukella syvälle, ja sitten hiimmaamalla vaan tasavauhtisesti eteenpäin, antaen hiekan vastuksen hiljentää vahdin pois.
Noista nuoruusvuosien kohelluksista on aivan varmasti apua nykyään, ennen muuta sen takia, että pelästyn vasta tilanteen jälkeen, jos paha paikka oli lähellä. Eikä todella vaarallisia tilanteita ole ollut kuin 1, kun ilta-auringon häikäisemänä etupyörä pomppasi Palmasin jälkeisessä vauhtivasemmassa sisäkanttarista niin, että ravisti hetkeksi pidon pois, mutta ei lähtenyt alta. Siitä olis lähtenyt wannabe-ukko ekaa kertaa tyylillä lentoon. Varikolle menin, ja lopetin siltä päivältä. Nähdä pitää.
