MP-Maailma ja ratahenki

Aloittaja jarska, 25.03.13 - klo:10:07

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jarska

Velat on muuttuneet saataviksi, varikset laulaa kauniisti ja kevät tulee.

MP-Maailman huipputoimittaja on lasaretissa toipumassa rasvaimusta.
Kärsii hieman, jotta näyttäisi paremmalta testiajoissa, tiukassa nahkapuvussaan.
Toipumisia hänelle ja tästä huolimatta lähti mukaan seuraavaan leikkimieliseen kisaan.

Kuten tiedätte, asensin tänne ton Kiitos-ohjelman, jolla voipi nakata kiitoksen viestiin kun siltä tuntuu.
Tähän liittyen "kisaamme" piruuttaan ja voittaja on se joka on saanut eniten kiitosta kauden loppuun mennessä.
Olkoot viimeinen päivä vaikkapa 30.9.2013.

Apujahan täällä tulee ilman modeja ja nappuloitakin, kuten totesin, tää on vaan leikkimielinen kisa...ei tosikoille.
Palkinnoksi voittajalle tulee jälleen MP-Maailman vuosikerta, kiitos lehdelle ja luottotoimittajalle!

Itseni jäävään kisasta, sillä mulle tulee jo kyseinen lehti ja pelkään jääväni hännille.

Ja kaikkihan tietää ettei kiitoksia heppoisin perustein tipu, joten jäädään mielenkiinnolla odottamaan voittajaa.

jarska

Pienisopoapina repii kaulaa kisassa.

Jos voittaa niin lupaan kustantaa lisäpalkinnoksi Jallun vuosikerran.

app

Lainaus käyttäjältä: jarska - 04.04.13 - klo:23:16

Minä paiskaan päälle Kallen vuoskerran. Mielestäni pornompi.

jarska

Lainaus käyttäjältä: app - 04.04.13 - klo:23:29
Minä paiskaan päälle Kallen vuoskerran. Mielestäni pornompi.

Eijei, se mies on kovin tunteellinen ja herkkä...kattoo pornoleffatki aina viimeiseen kohtaukseen saakka kun odottaa lopussa häitä.
Jallu sopii mielestäni paremmin kylkiäiseksi.

murmela

Lainaus käyttäjältä: jarska - 04.04.13 - klo:23:16
Jos voittaa niin lupaan kustantaa lisäpalkinnoksi Jallun vuosikerran.

Mulla ois tos piirongin laatikossa Jallun vuosikerta 1992, kelpaiskohan se? :o
Jarrut paskana, paha hidastaa.

juice09

Voittaja saa viikoksi käyttöönsä saunaillassa olleen tarjoilijan viimesen päälle seksikäs typy. Otan hukkapätkän mukaan ja haen tytön harrikkamiehiltä pois.

pienisopoapina

Lainaus käyttäjältä: juice09 - 05.04.13 - klo:00:20

Ei ne oo harrikkamiehiä - ne ajaa Goldwingeillä. Jo kovasti on Tuksu jo kulunut, kannattaako tyttöä motoristien jäliltä enää takaisin haikailla.
www.pienisopoapina.com
ycc 530 scc 530

jarska

Lainaus käyttäjältä: pienisopoapina - 05.04.13 - klo:07:22
Lainaus käyttäjältä: juice09 - 05.04.13 - klo:00:20
Voittaja saa viikoksi käyttöönsä saunaillassa olleen tarjoilijan viimesen päälle seksikäs typy. Otan hukkapätkän mukaan ja haen tytön harrikkamiehiltä pois.

Ei ne oo harrikkamiehiä - ne ajaa Goldwingeillä. Jo kovasti on Tuksu jo kulunut, kannattaako tyttöä motoristien jäliltä enää takaisin haikailla.

En minäkään enää takas huolis, neitsyys on mennyttä ja täynnä partakarvoja.

juice09

Niitä on ennenkin kunnostettu, jeesusteippiä ja tummelia. Tämä on tietysti onnellisen voittajan asia

jarska

Lainaus käyttäjältä: jarska - 25.03.13 - klo:10:07
Velat on muuttuneet saataviksi, varikset laulaa kauniisti ja kevät tulee.

MP-Maailman huipputoimittaja on lasaretissa toipumassa rasvaimusta.
Kärsii hieman, jotta näyttäisi paremmalta testiajoissa, tiukassa nahkapuvussaan.
Toipumisia hänelle ja tästä huolimatta lähti mukaan seuraavaan leikkimieliseen kisaan.

Kuten tiedätte, asensin tänne ton Kiitos-ohjelman, jolla voipi nakata kiitoksen viestiin kun siltä tuntuu.
Tähän liittyen "kisaamme" piruuttaan ja voittaja on se joka on saanut eniten kiitosta kauden loppuun mennessä.
Olkoot viimeinen päivä vaikkapa 30.9.2013.

Apujahan täällä tulee ilman modeja ja nappuloitakin, kuten totesin, tää on vaan leikkimielinen kisa...ei tosikoille.
Palkinnoksi voittajalle tulee jälleen MP-Maailman vuosikerta, kiitos lehdelle ja luottotoimittajalle!

Itseni jäävään kisasta, sillä mulle tulee jo kyseinen lehti ja pelkään jääväni hännille.

Ja kaikkihan tietää ettei kiitoksia heppoisin perustein tipu, joten jäädään mielenkiinnolla odottamaan voittajaa.

Tämäkin ratkeaa ihan pian ja johdossa Murmela. :o :P :D

jarska

01.10.13 - klo:09:33 #10 Viimeisin muokkaus: 01.10.13 - klo:09:36 käyttäjältä jarska
Kiitos-kisa ratkennut ja voittajaksi selviytyi kaikkien datajanoisten sankari, Murmela the Marquez -style- Zolisluu!!! wave_1

Onnea voittajalle ja palkinto, MP-Maailman vuosikerta lähtee piakkoin tulemaan. shakehands_1

Kiitos myös MP-Maailmalle palkinnosta!

murmela

Minä kiitän kiitoksista. Onhan se kiva saada pieni palkinto kaikesta siitä mitä olen virtuaalisesti kanssaharrastelijoiden eteen tehnyt.

Täytyy myöskin erikseen antaa kiitos kaikille niille epäkiitollisille jotka ovat sitkeästi jaksaneet väittää vastaan. Koska ilman heitä en olisi joutunut ajattelemaan asioita eri näkökulmilta, ja moni minulle uusi asia olisi jäänyt minulta huomaamatta.

Eli kiitokset kaikille.  wet-kiss-smiley
Jarrut paskana, paha hidastaa.

jarska

Lainaus käyttäjältä: murmela - 01.10.13 - klo:10:43
Täytyy myöskin erikseen antaa kiitos kaikille niille epäkiitollisille jotka ovat sitkeästi jaksaneet väittää vastaan.

Kiva juttu ja sähän tästä palkinnosta herkistyneenä myönnät jos joskus väärässä sattuisit olemaan. :P

app

01.10.13 - klo:14:11 #13 Viimeisin muokkaus: 01.10.13 - klo:14:13 käyttäjältä app
Lainaus käyttäjältä: murmela - 01.10.13 - klo:10:43

Täytyy myöskin erikseen antaa kiitos kaikille niille epäkiitollisille jotka ovat sitkeästi jaksaneet väittää vastaan. Koska ilman heitä en olisi joutunut ajattelemaan asioita eri näkökulmilta, ja moni minulle uusi asia olisi jäänyt minulta huomaamatta.

Eli kiitokset kaikille.  wet-kiss-smiley

Kiitokseksi näytän sulle vielä tulevana kesänä sen ainoan ja oikean linjan siellä palmasissa. Sitä kutsutaan tulevaisuudessa pornolinjaksi. Kyllä sä sen opit, kunhan vähän ensin yhdessä katsellaan tota sun ajotekniikkaa, ym ym ym ym.

Dataa ei tarvita, kunhan painat jarrua, kallistat ja avaat. Siinä se.

Kaatuakkin pitää muutaman kerran, eihän sitä muuten opi. Tai jos oppiikin, niin ei se ole kivaa.

On muuten per*****n hyvä tää olkapää. Tekivät sulle yhtä hyvän. Enkö näyttänytkin sulle oikean ajolinjan sieltä varikolta pois. Meinaan sinne Neoon  ass_1

Onnittelut voitosta!

Powered by EzPortal