Kallistus, kääntyminen ja kaasukapulan kiertymä. Nuo on pitkälti naimisissa toisiensa kanssa. Itselläni kehityskulku meni viime kaudella sen suuntaisesti, että kun aloin saada eturenkaan elämiseen ja luistorajaan tuntua, alkoivat avaukset venyä myöhäiselle. Asiaa helpotti taas avauspiteen, siis se minne tuijotetaan, uudelleen kalibrointi.
Kokonaisuutta ei vielä oikein saanut jouhevaksi tuolla toistomäärällä, mutta kuta kuinkin ehjäksi ja isoja hölmöilyjä ei tullut loppukaudesta, pois lukien alastaron innostuminen. Oli taas fiksua koittaa parantaa kylmällä kelillä kauden ekana päivänä siellä sekunnin luokkaa
Alustan osuus avauksissa on myös olennainen. Lähinnä, että se pysyy poissa pohjasta ja etenkin poissa sieltä toisesta päästä, eli ei top outtaa. Perän liian nousemisen tuntee yleensä siten, että ohjelmaa on hytissä, kaverit karkaa ja tietyssä kohti kallistuskulmaa tuntuu lähtevät lapasesta, vaikka muut siinä edellä menee hyvin eleettömästi. Myös tätä on pitänyt koittaa pari kertaa, kun ei ekasta usko.
Oleellista on mun mielestä saada ruuvattua kaasu selälleen ja pidettyä se siellä. Esim. Pärnun neulansilmän jälkeisessä avauksessa pyörä ei juurikaan mene suoraan ja heiluttaa häntää aika iloisesti, mutta antaa silti palautetta ja kiihtyy kohtalaisesti. Henkilökohtaisesti tykkään eläväisestä pyörästä, mutta se on vaan toki oma mieltymys, ei ainut oikea tapa lähestyä asiaa.